Advertisement
Kevät ei kysy lupaa. Se tulee, murtaa ja herättää. Myös talviuniaan viettäneet pop'n'rollin kuninkaat eli Erakossa Partycrewin. Viime syksyllä julkaistu järjestyksessään viides Erakossa albumi Syysmyrsky on jo historiaa, mutta sillä tehtiin pyyntö, johon nyt vastataan: Herätä kun on kevätsää. Herätyskello on ajoitettuna lauantaille 9.5. ja tällä kertaa sen ääni ei ole ärsyttävä vaan ilahduttava. Kello soi vain kerran ja kyseessä on kevään ainoa julkinen Erakossa keikka. ERAKOSSA
Vuonna 2014 perustettu ja yli 17 miljoonaa kertaa pelkästään Spotifyssä kuunneltu Erakossa on multi-instrumentalisti ja multi-mitä-tahansa -hahmo Niko Ailamon yhden miehen pop'n'roll studiokokoonpano, jonka historiaan mahtuu monenlaista mediahuomiota ja levy-yhtiöseikkailuja, mutta kaiken ytimessä on kokoajan ollut tee-se-itse tekeminen.
Live-muodossaan lavalla nähdään Erakossa Partycrew, johon sinäkin voit liittyä mukaan saapumalla paikalle. Keikoilla päädyt musiikilliselle matkalle, joka kulkee popballadeista punkrock-kuorolaulannan kautta rap- ja rock-pysäkeille – eikä kukaan jää yksin.
Tunnetuimpia Erakossa-kappaleita ovat mm. kultasinglerajan ylittänyt "Tää on nähty", juhlakappale "Nollaus", B-puolesta kultasingleksi nouseva "Hylky", radiosoittoakin saanut "Löysään Hirteen", useissa urheilutapahtumissa soiva "Tänään on matsi", mediassa kehutut "Ai vittu kun sattuu" ja "Niin pimeä mä oon" sekä kesähitti "Kesä aikaa".
"Erakossa on ilahduttavan outo, hämmentävä ja monella tasolla kiehtova musiikillinen ilmiö, joka pistää silmään persoonallisuudessaan tässä toisinaan hieman harmaassa suomalaisessa musiikkikentässä." – Mika Roth
Ovet 20:00
Erakossa 21:00
Liput ennakkoon Tiketistä 15€. Ovelta 18€, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3€ peritään kaikilta ovella.
K18
Advertisement
Event Venue
Skenesali, Jönsaksentie 6, FI-01600 Vantaa, Suomi, Vantaa, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.











