Harjufest 2026

Sat Jul 25 2026 at 04:00 pm to 10:00 pm UTC+03:00

Kirkkoharjun näkötorni, Kangasala | Tampere

Kangasalan kulttuuripalvelut
Publisher/HostKangasalan kulttuuripalvelut
Harjufest 2026
Advertisement
Tarttuvista hiteistään ja energisistä keikoistaan tunnettu Valovoimainen pop-artisti Nelli Matula on Harjufestin tämän vuoden pääesiintyjä! Tapahtuman muina esiintyjinä nähdään Annika Eklund ja Pihlaja.
10-vuotista artistiuraansa tänä vuonna juhlistava artisti on julkaissut yhteensä kaksi platina-albumia ja kerännyt lukuisia Emma-ehdokkuuksia eri kategorioissa. Hän osallistui vuonna 2025 Uuden Musiikin Kilpailuun jättihitillään Hitaammin hautaan, joka nousi myös kyseisen vuoden soitetuimmaksi radiobiisiksi ja on ehdolla Vuoden Biisiksi Emma Gaalassa.
Annika Eklund on tehnyt monipuolista uraa laulajana jo 30 vuoden ajan ja hänet tunnetaan myös vuoden 2001 Tangomarkkinoilta Tangoprinsessana. Annika osallistui vuonna 2006 Suomen Euroviisukarsintaan kappaleella Shanghain valot, joka on myös Annikan tähän mennessä menestyksekkäin kappale (kuuntelukertoja Spotifyssa yli 4 600 000 kertaa).
R&B:n ja popin tyylilajeja taidokkaasti ja persoonallisesti yhdistelevä laulaja-lauluntekijä Pihlaja pureutuu sanoituksillaan elettyyn elämään, paikoin vaikeitakin aiheita peilaten. Pihlaja ensimmäiset albumit Kirjoitettu tähtiin (2020) sekä Paha Barbi (2022), ovat molemmat sekä ylittäneet kultarajan että saaneet Emma-ehdokkuuden. Pihlaja julkaisi tammikuussa 2025 kolmannen albuminsa Modernin naisen modernit ongelmat, joka sisältää muun muassa kultaa striimanneet singlet Delulu ja Mama sano sekä Spotifyn Top 20 -listalle nousseen singlen Encore.
Aikataulu:
Portit aukeavat 16:00
Pihlaja 17:00
Annika Eklund 18:30
Nelli Matula 20:00
Tapahtuma päättyy 22:00
Tapahtuma on ilmainen ja ikärajaton.
Alueelta löytyy erillinen anniskelualue.
Omien juomien ja laittomien aineiden tuonti alueelle on kielletty.
Alueelta löytyy vesipiste jossa oman vesipullon voi täyttää.
HUOM! Koska tapahtuma-aluelle mahtuu vain rajattu määrä yleisöä. Kun alue on täynnä, sisään otetaan uusia asiakkaita vain sitä mukaa kuin vanhoja poistuu. Jos haluat varmistaa sisäänpääsysi tapahtumaan, tulethan ajoissa.
Advertisement

Event Venue

Kirkkoharjun näkötorni, Kangasala, Kirkkoharjuntie 3,Kangasala, Tampere, Finland

Tickets

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Tampere

Uusi Tampere 2026: She Past Away (TUR) + Modem + Waldemar Blom
Fri, 24 Jul at 06:00 pm Uusi Tampere 2026: She Past Away (TUR) + Modem + Waldemar Blom

Ratapihankatu 33, 33100 Tampere, Finland

She Past Away in Tampere
Fri, 24 Jul at 07:00 pm She Past Away in Tampere

Tampereen tavara-asema

Nikki Hill (US) \/ G Livelab Tampere
Fri, 24 Jul at 08:00 pm Nikki Hill (US) / G Livelab Tampere

Puutarhakatu 1, 33100 Tampere, Finland

Sys\u00e4ys festivaali
Sat, 25 Jul at 12:00 am Sysäys festivaali

Oriveden Kampus – Kulttuuriosuuskunta Pro Orivesi

Puistokonsertit: Trio Aah & Friends
Sat, 25 Jul at 12:00 pm Puistokonsertit: Trio Aah & Friends

Tammelantori, Tampere

Puistokonsertit: La Murga
Sat, 25 Jul at 02:00 pm Puistokonsertit: La Murga

Näsinpuiston laululava, 33210 Tampere

Haikan lavan sunnuntaitanssit 5.7. Jarkko Yli-Sikkil\u00e4 & Soiva
Sat, 25 Jul at 05:00 pm Haikan lavan sunnuntaitanssit 5.7. Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva

Haikankatu 30, 33960 Pirkkala, Finland

Lost Society in Tampere
Sat, 25 Jul at 06:00 pm Lost Society in Tampere

Rokki Raikaa

Apocalyptica in Tampere
Sat, 25 Jul at 07:00 pm Apocalyptica in Tampere

Killer \/ G Livelab Tampere
Sat, 25 Jul at 08:00 pm Killer / G Livelab Tampere

G Livelab Tampere

K-POP TAKEOVER: DJ Marcus Maison 25.7. | Tavara-asema
Sat, 25 Jul at 09:00 pm K-POP TAKEOVER: DJ Marcus Maison 25.7. | Tavara-asema

Ratapihankatu 33, 33100 Tampere, Finland

Bat & Ryyd
Sat, 25 Jul at 10:00 pm Bat & Ryyd

Kämmenniemenkatu 43, Tampere

Tampere is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Tampere Events