Foghat - Helsinki - 28.5.2026

Thu, 28 May, 2026 at 07:00 pm UTC+03:00

Kulttuuritalo (Helsinki) (Helsinki, Finland) | Helsinki

GramoPop
Publisher/HostGramoPop
Foghat - Helsinki - 28.5.2026
Advertisement
Ylistetty blues-rock -bändi Twang & Bang 2026 -kiertueellaan Suomeen!
Kahdeksalla kultalevyllä sekä yhdellä platina- ja yhdellä tuplaplatinalevyllä palkittu brittiläinen Foghat konsertoi ensi vuoden toukokuussa Helsingissä ja Tampereella osana Twang & Bang 2026 kiertuettaan. Suomen konserttien lipunmyynti alkaa tänään.
Vuonna 1975 julkaistu Slow Ride on yhtyeen kaupallisesti menestynein biisi. Kahdeksanminuuttinen klassikko kiteyttää bändin blues-rock-soundin slide-kitaroineen, grooveineen ja pitkämuotoisine jammailuineen. Kappale on pärjännyt myös hyvin useissa klassikkobiisilistauksissa. Yhä radiosoittoa saava ja monissa elokuvissa sekä peleissä kuultu biisi on auttanut pitämään yhtyeen ajankohtaisena vuosikymmenien ajan.
Kaikkiaan 17 studioalbumia julkaissut Foghat on edelleen vahvasti mukana musiikkimaailmassa. Yhtyeen viimeisin albumi, Sonic Mojo (2023), nousi suoraan Billboardin blueslistan ykköseksi ja pysyi 34 viikkoa kymmenen parhaan joukossa. Kriitikot ylistivät levyn energistä bluesin, boogien ja rockin yhdistelmää: Rock and Blues Muse kehuu yhtyeen kykyä puhaltaa uutta eloa bluesiin, Blues Rock Review antoi arvosanan 9/10 ja nosti esiin slidekitara-taituri Bryan Bassettin soiton, ja 100% Rock Magazine kiitti bändin tarkkuutta ja itsevarmuutta.
Foghat 2025 on:
Roger Earl – Yhtyeen perustajajäsen ja sydän, rumpali.
Bryan Bassett – Slidekitaran mestari (ent. Wild Cherry, Molly Hatchet), ollut Foghatin jäsenenä yli 30 vuotta.
Rodney O’Quinn – Voimakas bassosoundi ja laulu, aiemmin Pat Travers Bandissa.
Scott Holt – Entinen Buddy Guyn kitaristi, jonka ääni ja kitaransoitto tuovat Foghatin soundiin uutta särmää.
FOGHAT TWANG & BANG 2026 TOUR, FINLAND
To 28.5.2026 Helsinki, Kulttuuritalo
Pe 29.5.2026 Tampere-talo
Ikärajattomat konsertit alkavat klo 19.00
Konserteissa ei ole väliaikaa
Liput: 59,90 / 69,90 €
Liput myy Lippu.fi. Osta omasi osoitteesta https://www.lippu.fi/eventseries/name-4011777
Konsertit järjestää: Gramopop Oy
Advertisement

Event Venue

Kulttuuritalo (Helsinki) (Helsinki, Finland), Sturenkatu 4, FI-00510 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland

Tickets

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Helsinki

Radio Helsingin Kes\u00e4live
Thu, 28 May at 05:00 pm Radio Helsingin Kesälive

Musiikkitalo

Musiikkitalon kes\u00e4konsertit
Thu, 28 May at 05:00 pm Musiikkitalon kesäkonsertit

Musiikkitalo

Kaksi Puuta -avoimet harjoitukset
Thu, 28 May at 05:00 pm Kaksi Puuta -avoimet harjoitukset

Puotilantie 7, Helsinki

Munkan klubi \u2013 tervetuloa viihtym\u00e4\u00e4n!
Thu, 28 May at 05:30 pm Munkan klubi – tervetuloa viihtymään!

Dosentintie 12, FI-00330 Helsinki, Suomi

EUKANUBA PINK MAGIC MATCH SHOW -TOUR
Thu, 28 May at 06:00 pm EUKANUBA PINK MAGIC MATCH SHOW -TOUR

Suomi, Finland

Yhteisjulkkarit: Rakkauden ty\u00f6 & Uusintamisen salaisuus
Thu, 28 May at 06:00 pm Yhteisjulkkarit: Rakkauden työ & Uusintamisen salaisuus

Hermannin Kerho

ABSTURZ (SE) \/\/ CATS OF TRANSNISTRIA \/\/ VAR @ LEPAKKOMIES
Thu, 28 May at 08:00 pm ABSTURZ (SE) // CATS OF TRANSNISTRIA // VAR @ LEPAKKOMIES

Lepakkomies

Helmin tavoitteet- palaute
Fri, 29 May at 09:00 am Helmin tavoitteet- palaute

Mäkelänkatu 56, 00510 Helsinki, Finland

Avajaiset\ud83c\udf89
Fri, 29 May at 10:30 am Avajaiset🎉

Lönnrotinkatu 34, Helsinki, Finlandiya

Koko vartalon imukuppihieronta kurssi ammattilaisille
Fri, 29 May at 11:00 am Koko vartalon imukuppihieronta kurssi ammattilaisille

Mariankatu 15, Helsinki

Tuokio-opastukset Anna Sinebrychoff \u2013 Edell\u00e4k\u00e4vij\u00e4 -n\u00e4yttelyss\u00e4
Fri, 29 May at 03:00 pm Tuokio-opastukset Anna Sinebrychoff – Edelläkävijä -näyttelyssä

Sinebrychoffin taidemuseo - Konstmuseet Sinebrychoff

Helsinki is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Helsinki Events