Advertisement
Eve & Ossi tunnetaan herkästä ja lämminhenkisestä esiintymisestään, jossa yhdistyvät kauniit melodiat sekä tarinallinen lyriikka. Konsertin on ilmainen ja sen juontaa pastori Kirsi Muurimäki. Tilaisuudessa kerätään kolehti Yhteisvastuukeräykselle. 160 ensimmäistä vierasta otetaan sisään.
Eve & Ossi on duo, joka tunnetaan kauniisti yhteen soivista äänistään sekä raikkaista, puhuttelevista ja elämänmakuisista lauluistaan. Vuonna 2012 yhteisen taipaleensa aloittanut pariskunta on julkaissut viisi pitkäsoittoa ja tehnyt satoja keikkoja. Heille ominaiseen herkkään ja lämminhenkiseen esiintymiseen yhdistyy kauniit melodiat sekä oivaltava lyriikka, mikä on valloittanut yleisön niin intiimeissä konserttisaleissa kuin suuremmillakin areenoilla.
Loppuvuodesta 2023 duo julkaisi jo viidennen albuminsa Uusi luomus. Sittemmin pari on julkaissut kolme uutta singleä Sun nimesi (2025), Villi virta (2025) sekä Joka aamu on armo uusi (2025), joissa kuuluu kauniisti Even & Ossin laulujen sanoman ydin – luottamus armolliseen Jumalaan.
Even & Ossin musiikki on maanläheistä ja tunnelmallista, ja heidän laulut kertovat tarinoita arjesta, ihmissuhteista ja oman elämän kipuiluista. Kaiken taustalta löytyy toivoa antava usko rakastavaan Jumalaan.
Advertisement
Event Venue
Kalajärven kappeli, Ruskaniitty 3, FI-02970 Espoo, Suomi, Espoo, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.






