Advertisement
Even & Ossin sekä Juhani Tikkasen yhteiskiertue kutsuu lämpimän musiikin äärelle tunnelmallisiin miljöihinKauniisti soivista äänistään sekä herkistä tulkinnoistaan tunnettu duo Eve & Ossi ja laulaja-lauluntekijä Juhani Tikkanen toteuttavat syyskuussa 2026 yhteiskiertueen. Konsertit kutsuvat yleisön idyllisiin maisemiin kuudelle eri paikkakunnalle. Harvinainen kahden artistin kiertue tarjoaa avoimuutta, herkkyyttä ja taidokasta musiikkia.
💬“On erityisen innostavaa lähteä suuresti arvostamamme muusikon sekä hyvän ystävämme Juhanin kanssa kiertueelle. Juhanilla on erityinen taito kuljettaa yleisöä sekä kohti iloa ja naurua kuin viedä syvän lohdunkin äärelle. Meissä on paljon samaa, ja samalla uskon, että konsertissa kuullaan hienosti toisiaan täydentävät Eve & Ossi sekä Juhani Tikkanen,” lauluntekijä Ossi Mäki-Reini kuvaa.
💬“Olemme olleet Spotifyssa jo vuosia seuraajiemme seuraavaksi eniten kuuntelemia artisteja. Keskenämme olemme siitä heittäneet vitsiäkin, mutta lopulta puheet johtivat yhteisen kiertueen toteuttamiseen. On upeaa, miten kaikki musiikista, tiloista ja tarjoiluista lähtien on suunnattu palvelemaan yleisöä parhaalla tavalla,” Juhani Tikkanen lisää.
ℹ️INFOT:
Lipun hinta ennakkoon Tiketistä 43€ ja ovelta 45€.
Hinta sisältää tarjoilut klo 17–18. Konsertti alkaa klo 18.
Ilmoitathan erityisruokavaliot: [email protected]
Konsertin kesto on n. 2h sisältäen väliajan.
Advertisement
Event Venue
Nikolainkulma Jyväskylä, Asemakatu 6, FI-40100 Jyväskylä, Suomi, Jyväskylä, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.





