Club Dinosaurock: Ursus Factory

Fri, 27 Feb, 2026 at 07:00 pm UTC+02:00

Kulttuuritalo Tempo | Mikkeli

Dinosaurock
Publisher/HostDinosaurock
Club Dinosaurock: Ursus Factory
Advertisement
Suomen parhaaksi bändiksi julistettu Ursus Factory käynnistää Itua-albumikiertueensa keväällä 2026. Viidennen albuminsa Itua marraskuussa julkaisevan rock-duon levynjulkaisukiertueen avauskeikka nähdään Helsingin Vuosalissa lauantaina 24. tammikuuta, josta kiertue itää ympäri Suomen kasvaen täyteen kukintoonsa Helsingin Tavastialla lauantaina 25. huhtikuuta. Lipunmyynti käynnistyy torstaina 16. lokakuuta klo 10 esiintymispaikkojen omissa lipunmyyntikanavissa.
Yli 10 vuotta kotimaisella musiikkikentällä operoineen kaksikon rouhea räimintä ja pettämätön melodiantaju kiteytyvät yhteen uniikilla tavalla, joka pääsee valloilleen pitelemättömällä tavalla kaksikon noustessa lavalle yleisön eteen. Lukuisat loppuunmyydyt keikat, kriitikoiden tunnustukset sekä Emma-ehdokkuudet ovat sementoineet Ursus Factoryn paikan sukupolvensa merkittävimpien bändien kirkkaimmassa kärjessä.
Ursus Factoryn viides studioalbumi Itua ilmestyy perjantaina 28. marraskuuta. Yhtye palaa uudella albumilla omille juurilleen kuvaillen albumia ”suomalaisen rockin Uutena Testamenttina”.
Ennen keikkaa luvassa Kaurismäkeläishenkinen Dinosaurock -bingo, josta voit voittaa itsellesi lipun ensi kesän Dinosaurockiin! Eikä maksa mitään!
Klo 18.30 Ovet
Klo 19.15 Dinosaurock -Bingo
Klo 21.00 Ursus Factory
Liput 24/28
K-18
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Kulttuuritalo Tempo, Mikonkatu 23, FI-50100 Mikkeli, Suomi, Mikkeli, Finland

Tickets
Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Discover more events by tags:

Bingo in Mikkeli

Ask AI if this event suits you:

More Events in Mikkeli

Club Dinosaurock: Ruoska + Stereo Terror
Sat, 28 Feb at 07:30 pm Club Dinosaurock: Ruoska + Stereo Terror

Kulttuuritalo Tempo

Jonna Tervomaa
Sat, 07 Mar at 07:00 pm Jonna Tervomaa

Sointukatu 1, 50100 Mikkeli, Finland

costee in Mikkeli
Sat, 07 Mar at 10:00 pm costee in Mikkeli

Wilhelm Public House

KOKAT\u00ae -kokemusasiantuntijakoulutus 11.3.-2.6.2026
Wed, 11 Mar at 10:00 am KOKAT® -kokemusasiantuntijakoulutus 11.3.-2.6.2026

Lönnrotinkatu 3, 50100 Mikkeli, Finland

Mikkeli is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Mikkeli Events