Club Dinosaurock: Ruoska + Stereo Terror

Sat, 28 Feb, 2026 at 07:30 pm UTC+02:00

Kulttuuritalo Tempo | Mikkeli

Dinosaurock
Publisher/HostDinosaurock
Club Dinosaurock: Ruoska + Stereo Terror
Advertisement
28.2.2026 Kade albumin levyjulkkarit Kulttuuritalo Tempossa.
Ruoska palaa albumikantaan!
Pitkään odotettu kuudes albumi Kade-ilmestyy ensi vuoden helmikuussa. Ruoska juhlii pitkäsoittoa yhdeksällä keikalla halki Suomen. Suomalaista industrial metal -jytkettä vuodesta 2002 suoltanut Ruoska on viime vuosina ollut vahvassa nosteessa.
Yhtyeen keikat ovat olleet parhaimmillaan hurmoksellisia ja yleisömäärät ovat kasvaneet kerta kerralta. Ruoska vastaa faniensa toiveeseen ja julkaisee uutta musiikkia. Single Ihtiriekko ilmestyy perjantaina 31. lokakuuta. – Ihtiriekko on voimakas ja surullinen tarina menneisyydessä tapahtuneista tosielämän tragedioista, joihin myös nykypäivän kuulija voi samaistua. Menneinä aikoina ihmiset ovat pyrkineet selittämään vaikeita asioita mytologian ja fantasiankin avulla löytääkseen lohtua usein hyvinkin kurjan arjen keskellä. – Ihtiriekko-kappaleen musiikissa yhdistyvät raskaat soundit, konemusiikki sekä klassiset elementit, Ruoska luonnehtii orkesterin nykytyyliä.
Kade-albumi julkaistaan helmikuussa 2026. Musiikillisesti levyn kappaleet sisältävät yllättäviäkin elementtejä, kuitenkaan unohtamatta Ruoskalle ominaista tyyliä luoda tunnelmaa kipeiden asioiden tai synkkien ajatusten ympärille. – Kevät 2026 tulee olemaan Ruoskalle kiireinen. Ja toki odotamme, miten uusi musiikkimme otetaan vastaan, Ruoska kommentoi. Mukaan on kutsuttu myös Stereo Terror ottamaan yleisöstä alkulämmöt SEKÄ vetämään loppuillan bileet!
Alkuillasta ennen keikkoja jälleen Kaurismäkeläishenkinen Dinosaurock-Bingo, josta voi voittaa itselleen lipun kesän Dinosaurockiin!
Ovet: 19.30
Dinosaurock -bingo: 20.00
Stereo Terror setti 1: 20.30
Ruoska: 22.00
Stereo Terror setti 2: 00.00
Ikäraja: K-18
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Kulttuuritalo Tempo, Mikonkatu 23, FI-50100 Mikkeli, Suomi, Mikkeli, Finland

Tickets
Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Mikkeli

Jonna Tervomaa
Sat, 07 Mar at 07:00 pm Jonna Tervomaa

Sointukatu 1, 50100 Mikkeli, Finland

costee in Mikkeli
Sat, 07 Mar at 10:00 pm costee in Mikkeli

Wilhelm Public House

KOKAT\u00ae -kokemusasiantuntijakoulutus 11.3.-2.6.2026
Wed, 11 Mar at 10:00 am KOKAT® -kokemusasiantuntijakoulutus 11.3.-2.6.2026

Lönnrotinkatu 3, 50100 Mikkeli, Finland

Sami Hedberg - Best of Kokovartalomies \/ Mikkeli, Mikaeli
Sat, 14 Mar at 06:00 pm Sami Hedberg - Best of Kokovartalomies / Mikkeli, Mikaeli

Mikkelin Mikaeli

Mikkeli is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Mikkeli Events