Advertisement
Club Dinosaurock tarjoilee: DiabloLiput saapuvat myyntiin KE 19.11. Klo 10.00
Liput täältä: https://www.nettilippu.fi/fi/event/diablo-tempo
Suomalaisen äärimetallin kaukopartiomiehet palaavat valokeilaan juhlistamaan 20-vuotiasta Mimic47 -albumiaan. Luvassa on hiihtoväenkin rakastaman levyn ympärille rakennettu konseptikiertue sekä maistiainen tulevan kesän karavaanarielämästä singlejulkaisun merkeissä.
HAVUJA PERKELE!
Diablo starttaa neljäntoista keikan mittaisen M47 - särmäämätön! -juhlakiertueensa helmikuun 7. päivä. Kiertueella tullaan kuulemaan livenä kaikki Mimic47:n biisit, joista osaa ei ole koskaan esitetty keikoilla sekä muita valikoituja yleisönsuosikkeja.
”Palaamme ennen seuraavan pitkäsoittomme julkaisua antamaan teille D-näytteen ajoilta, jolloin totuus oli vielä tarua ihmeellisempää”, yhtye kommentoi.
Mimic47 lunasti aikoinaan bändille ensimmäisen kärkipaikan albumilistalla sekä poiki julkaisuja että tunnustusta myös kotimaamme rajojen ulkopuolella. Tuolloin liikuttiin karmit kaulassa muuallakin kuin Viron Narvassa.
”Levynkansistakaan ei karvaa ja tuhatjalkaisia puuttunut. Herkimmät eivät kuulemma ole kestäneet selailla sisältöä lainkaan.”
Totuttuun malliin ennen keikkaa luvassa kaurismäkeläishenkinen Dinosaurock-Bingo, josta voi voittaa itselleen vapaalipun kesän festivaaleille!
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Kulttuuritalo Tempo, Mikonkatu 23, FI-50100 Mikkeli, Suomi, Mikkeli, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.






