Bee (levyjulkkarit) / Tavastia-klubi

Sat, 25 Oct, 2025 at 08:00 pm UTC+03:00

TAVASTIA-klubi | Helsinki

TAVASTIA-klubi
Publisher/HostTAVASTIA-klubi
Bee (levyjulkkarit) \/ Tavastia-klubi
Advertisement
Been levyjulkkarit Tavastialla 25. lokakuuta!
Tummaa poppia ja soulia musiikissaan yhdistelevä upeaääninen Bee julkaisee odotetun kakkosalbuminsa syyskuussa 2025. Levyjulkkareita juhlitaan Tavastialla lauantaina 25. lokakuuta. Keikan liput tulevat myyntiin tiistaina 3.6. klo 9.00.
Suomen kiinnostavimpien artistien joukkoon sekä radioiden ja Spotifyn kärkisijoille parin viime vuoden aikana nousseen artistin tulevalta albumilta on lohkaistu toistaiseksi singlet Maljapuhe, Pysyvää, Ilmaa, Ei me kuolla kuitenkaan sekä tuoreimpana Vihaajat vihaa. Albumilta julkaistut singlet ovat striimanneet jo reippaasti yli kultalevyyn oikeuttavat 10 miljoonaa striimiä. Albumin tuottajana toimivat Danitello sekä myös Been livebändissä soittavat Severi Seppänen ja Walter Willamo.
Been debyyttialbumi Hupsis julkaistiin syyskuussa 2023 ja se nousi heti ensimmäisellä viikollaan Suomen virallisen albumilistan kärkipaikalle. Hupsis-albumi on striimannut jo tuplaplatinaan oikeuttavat huimat 54 miljoonaa kertaa ja sen yhdestätoista kappaleesta neljä on ylittänyt platinaan ja yksi kultaan oikeuttavan striimimäärän. Lisäksi levyn viides single Viimeisiä sanoja nousi Suomen radiolistan soitetuimmaksi kappaleeksi joulukuussa 2023. Levyn menestys noteerattiin myös Emma Gaalassa, jossa Bee kahmi yhteensä kolme ehdokkuutta (Vuoden tulokas, vuoden pop ja yleisöäänestys.)
*********************
Saavutettavuus
Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta https://tavastiaklubi.fi/info/. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.
Eteispalvelu
Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.
Turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!
Ympäristölippu
Ympäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

TAVASTIA-klubi, Urho Kekkosen katu 4-6,Helsinki, Finland

Tickets

Sharing is Caring:

More Events in Helsinki

Urkusovitusten aatelia: Paolo Oreni
Sat, 25 Oct at 07:00 pm Urkusovitusten aatelia: Paolo Oreni

Musiikkitalo

Shiraz Lane, Whistleblower (ik\u00e4rajaton)
Sat, 25 Oct at 07:00 pm Shiraz Lane, Whistleblower (ikärajaton)

Suvilahti (Sörnäisten rantatie 22 / Kaasutehtaankatu 1), Helsinki, Finland

TALIVE - Bryn Jones\u00b4 Brew, The Rattlesnake Shakers
Sat, 25 Oct at 07:00 pm TALIVE - Bryn Jones´ Brew, The Rattlesnake Shakers

Huopalahdentie 28, 00350 Helsinki, Finland

FANTASIA: Sir Richard Bishop (USA), Maiju Jouppi
Sat, 25 Oct at 07:00 pm FANTASIA: Sir Richard Bishop (USA), Maiju Jouppi

El Fant

Iloitse Jumalan\u00e4iti - Ortodoksinen kamarikuoro 30-vuotta
Sat, 25 Oct at 07:30 pm Iloitse Jumalanäiti - Ortodoksinen kamarikuoro 30-vuotta

Uspenskin Katedraali Helsinki

VIKING SAGA \u2014 Electronic Dance Voyage \u2014 The Gates of Valhalla
Sat, 25 Oct at 08:30 pm VIKING SAGA — Electronic Dance Voyage — The Gates of Valhalla

Viking Line Suomi

Tuosa, Alive Alive \/ Base Bar, Helsinki
Sat, 25 Oct at 09:00 pm Tuosa, Alive Alive / Base Bar, Helsinki

Kalevankatu 3, 00100 Helsinki, Finland

Saturday Party (White Night) - Latin Garden Festival
Sat, 25 Oct at 09:00 pm Saturday Party (White Night) - Latin Garden Festival

Korjaamo

Sons Of Cobra \/ The Brandermen \/ Pakotie @ K\u00e4pygrilli 25.10.2025
Sat, 25 Oct at 09:00 pm Sons Of Cobra / The Brandermen / Pakotie @ Käpygrilli 25.10.2025

Ravintola Käpygrilli

Roots-ilta @ Britannia Kannelm\u00e4ki
Sat, 25 Oct at 09:00 pm Roots-ilta @ Britannia Kannelmäki

Ravintola Britannia

MIKA HASSI & Ajol\u00e4ht\u00f6 @ LOKAL Food & Bar
Sat, 25 Oct at 09:00 pm MIKA HASSI & Ajolähtö @ LOKAL Food & Bar

Pukinmäenkaari 18, 00780 Helsinki, Finland

Helsinki is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Helsinki Events