Younghearted / Olympia, Tampere

Thu, 17 Apr, 2025 at 07:00 pm UTC+03:00

Olympia-kortteli | Tampere

Olympia-kortteli
Publisher/HostOlympia-kortteli
Younghearted \/ Olympia, Tampere
Advertisement
Lämminhenkisistä, tunnelmallisista keikoistaan tunnettu Younghearted juhlii ensi vuonna 10-vuotista taivaltaan. Helsinkiläisyhtye koostuu laulaja Reetta Huotarisesta sekä kitaristi Atte Rannasta ja Emil Korkiakoskesta, jotka yhdessä perustivat Youngheartedin vuonna 2015.
Kulta- ja platinarajoja ylittänyt sekä Emma-ehdokkuudella muistettu yhtye tunnetaan etenkin kappaleistaan Hetkeksi, Tässä ja nyt ja Sun numero. Vuonna 2023 julkaistua albumia Rakkaus on kaikki, mitä me tarvitaan seurasi loppukesästä uusi single Mustangi II, joka oli ensimmäinen singlejulkaisu tulevalta albumilta. Perjantaina 22. marraskuuta julkaistiin tulevan albumin toinen single Täysikuu.
- ”Täysikuu” on rakkauslaulu luottamuksen löytämisestä. Laulussa kuullaan rakastettuja ja tunnistettavia soundeja, joista on tullut kuulijalle tuttuja yhtyeen 10-vuotisella urataipaleella, yhtye kertoo.
Akustisempaan soundiin luottava trio nähdään 10-vuotisjuhlavuotensa kynnyksellä keikoilla mm. Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla sekä tietenkin tutuilla keikkapaikoilla ympäri Suomen. Juhlavuoden kiertue pysähtyy myös huhtikuun 17. Tampereen Olympiassa.
- On mahtavaa päästä toteuttamaan 10-vuotiskeikkoja puhtaalta pöydältä. Luvassa on
entistä huolitellumpi Younghearted, joka säilyttää livemusiikin aitouden ja pitää kiinni
jokaisen keikan uniikkiudesta, Younghearted lupaa.
Ovet: 19:00
Showtime: 21:00
Liput myynnissä 6.12. klo 10 Tiketissä 25€ sisältäen eteispalvelumaksun.
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Olympia-kortteli, Satakunnankatu 10,Tampere, Finland

Tickets

Sharing is Caring:

More Events in Tampere

Maarit Hurmerinta Duo \/ G Livelab Tampere
Wed, 16 Apr, 2025 at 07:00 pm Maarit Hurmerinta Duo / G Livelab Tampere

G Livelab Tampere

Kirjailijavieraana Merja M\u00e4ki
Wed, 16 Apr, 2025 at 07:00 pm Kirjailijavieraana Merja Mäki

Pirkkalan kirjasto

Kalkun Pubin erotiikka bingot keskiviikkoisin\u2763\ufe0f
Wed, 16 Apr, 2025 at 07:00 pm Kalkun Pubin erotiikka bingot keskiviikkoisin❣️

Kalkun Pub & Bistro

The Animals: The Farewell Tour (UK)
Wed, 16 Apr, 2025 at 07:30 pm The Animals: The Farewell Tour (UK)

Tampere-talo

P\u00e4\u00e4si\u00e4istori Suupantorilla
Thu, 17 Apr, 2025 at 10:00 am Pääsiäistori Suupantorilla

Suupantori

Retki Pispala, Hirvitalo ja Tahmelan huvila
Thu, 17 Apr, 2025 at 02:00 pm Retki Pispala, Hirvitalo ja Tahmelan huvila

Intercultural meeting place, Rautatienkatu 17-19, ground floor, 33100 Tampere, Finland

Street Punk Party Tampere\/Kotelo
Thu, 17 Apr, 2025 at 08:00 pm Street Punk Party Tampere/Kotelo

Bar Kotelo

Hannibal & Sane \u2013 Rhythm & Poetry
Thu, 17 Apr, 2025 at 08:00 pm Hannibal & Sane – Rhythm & Poetry

Laterna

PILIN\u00c4\u00c4 PISPALASSA 2 : Kasperi Laine ja Kummitus orkesteri, 8 Bits High, Tero, The Kolmas
Thu, 17 Apr, 2025 at 09:00 pm PILINÄÄ PISPALASSA 2 : Kasperi Laine ja Kummitus orkesteri, 8 Bits High, Tero, The Kolmas

Pispalan valtatie 39, 33250 Tampere, Finland

Rosettes -levynjulkaisukeikka, Echo Tapes \/\/ Kulttuuritalo Telakka
Thu, 17 Apr, 2025 at 09:00 pm Rosettes -levynjulkaisukeikka, Echo Tapes // Kulttuuritalo Telakka

Tullikamarinaukio 3, 33100 Tampere, Finland

M\u00e4tt\u00f6 M\u00e4tt\u00f6 5 years - M\u00e4tt\u00f6 M\u00e4tt\u00f6 M\u00e4n and friends
Thu, 17 Apr, 2025 at 10:00 pm Mättö Mättö 5 years - Mättö Mättö Män and friends

Nightclub Mixei

Puolikuu \/ John Scott's Ratina
Thu, 17 Apr, 2025 at 11:00 pm Puolikuu / John Scott's Ratina

John Scott’s Ratina

Tampere is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Tampere Events