Advertisement
Aiemmin menestyksekkäästi hämmästyttänyt ja todella hyvää palautetta kerännyt West Side Magic Show saa jatkoa täysin uudella kattauksella 27. maaliskuuta 2025!Maaliskuun show´ssa lavan ottavat haltuun Suomen ainoa kansainvälisesti palkittu mentalisti Pete Poskiparta, jo aiemminkin West Side Magic Show´ssa yleisön hurmannut huijari Sami Paavola sekä kansainvälistä väriä tuova ja taikuuden maailmanmestaruuskilpailuihin valmistautuva ruotsalainen Martin Hansson.
Lavalla tullaan näkemään sekä varmaa, keikoilla hioutunutta materiaalia että uusia ja ennennäkemättömiä ihmeitä. Rennon ja mukaansatempaavan illan seremoniamestareina toimivat omalla valloittavalla tyylillään turkulaiset pitkän linjan taikurit Marcus Alexander ja Joni Suvanto.
Tapahtumapaikkana West Side Hotel (ent. Nukkumatti) Länsikeskuksessa. Liput 16,8 € ennakkoon tai ovelta (mikäli jäljellä). Esityksen kesto on noin 2 tuntia (19.00-21.00) sisältäen yhden väliajan, jonka aikana voit nauttia virvokkeita. Ovet avautuvat klo 18.
Esityksen jälkeen illan taikurit jäävät kiertelemään pöydissä, jolloin pääset kokemaan hämmästyttävää taikuutta ihan läheltä ja osallistumaan siihen itsekin!
Ilta on K-18.
Yleisöpalautteita aiemmista West Side Magic Show -tapahtumista:
”Upea show, mahtavat esitykset ja rento, kotoinen tunnelma!”
”Loistava show taas kerran! Huuli pyöreenä lähdettiin kotiin”
”Kiitos, hieno show jälleen!”
”Viihdyttävä kokonaisuus!”
”Kiitos esityksestä. Kaikki seurueestamme viihtyi. Erityismaininta ja kehu siitä, kun esiintyjät kiersivät lopuksi yleisön joukossa tekemässä lähitaikuutta. Se oli vaikuttava kokemus!”
”Järjestelyt toimivat ja esiintyjät todella hyviä”
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
West Side Hotel, Nuijamaankatu 2, 20320 Turku, Nuijamaankatu 2, FI-20320 Turku, Suomi,Turku, Finland
Tickets