Advertisement
Aggressiosta puhuttaessa herää helposti voimakkaita mielikuvia ja tunteita. Se saatetaan liittää väkivaltaiseen käytökseen, silmittömään raivoon ja hallitsemattomaan vihaan. Aggressio on tunne. Se on etenemään vaativa muutosvoima. Se on voimakasta tahtoa ja tarvetta toimia. Se on voima, joka vie meitä kohti jotain. Aggression ytimessä on omien tarpeiden tunnistaminen ja puolustaminen.
Tutkimusten mukaan naisten viha liitetään voimattomuuteen ja heikkouteen, vaikka se olisi oikeutettua itsensä puolustamista. Naiset tuntevat usein vihastaan häpeää ja syyllisyyttä; minussa on jotain vikaa. Miehen aggressio taas nähdään tietoisesti opeteltavana taitona, jota mies voi käyttää hyväkseen. Erään haastattelututkimuksen mukaan mies ajattelee aggression avulla laittavansa asiat järjestykseen ja osoittavansa paikkansa yhteisössä, kun taas nainen kokee epäonistuneensa ja menettäneensä kontrollin ilmaistessaan aggressiotaan.
Naisten ja tyttöjen viha sanoitetaan helposti suruksi, peloksi ja haavoittuneisuudeksi. Siksi tytöt eivät opi edes tunnistamaan vihan tunnetta. Naiset ja tytöt opetetaan olemaan kivoja, myötäileviä ja helppoja. Näistä laaduista puhutaan naisellisina, feminiinisinä.
Oma aggressio on tärkeä tunnistaa. Tunnistamattomana ja tunnustamattomana se alkaa helposti vuotaa ihmissuhteisiin esimerkiksi passiivis-aggressiivisuutena, juoruiluna, pahan puhumisena selän takana, kakeruutena, manipulointina, miellyttämisenä. Naisille on tyypillistä, että aggressio siirretään näin itsestä pois, toiseen ihmiseen tai se käännetään itseä kohtaan. Itseen kohdistettu aggressio voi näkyä esimerkiksi omien tarpeiden laiminlyöntinä, vääränlaisena kiltteytenä (uhrautuvuus ja miellyttäminen), katkeruutena ja valittamisena. Piiloonpainettu aggressio voi ilmetä myös masennuksena tai jopa itsetuhoisuutena.
Myönteinen, terve aggressio liittyy vahvasti myös seksuaalisuuteen. Seksuaalisuuden alueella myönteinen aggressio auttaa ihmistä ilmaisemaan tarpeitaan. Se antaa rohkeutta tehdä valintoja ja toteuttaa oman näköistä seksuaalisuutta normeista ja paineista huolimatta. Aggressiota tarvitaan oman seksuaalisen voiman ilmaisuun.
Aggressiolla on tärkeä rooli ihmisen elämässä. Siihen tutustuminen yksin voi tuntua pelottavalta. Sinulla on lupa tuntea vihaa. Sinulla on lupa pitää puolesi. Sinulla on lupa tehdä elämässäsi muutoksia.
Viha ja aggressio haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi myötätunnolla ja hyväksyvästi.
V!ttuun kiltteys! työpaja on naisille suunnattu päivän mittainen koulutus, jossa ohjatusti ja vertaisryhmän tuella tutustutaan omaan aggressioon ja vihaan. Turvassa ja kannateltuna. HUOM! Jos elämässäsi on meneillään akuutti kriisi tai vakavia mielenterveydellisiä haasteita, tämä koulutus ei ole sinulle sopiva.
Koulutuksen hinta 137€/hlö (sis. alv 25.5%). Hinta sisältää ohjauksen ja keittolounaan. Mukaan mahtuu 6 naista.
Ohjaajana toimii seksuaaliterapeutti, tantric life coach Mari Bergström.
Sitova ilmoittautuminen tapahtuu lunastamalla paikka lippukaupasta. Linkki kommenteissa.
Lisätiedot ja maksujärjestelykyselyt: [email protected]
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Mannerheimintie 79, Helsinki, Finland