Vanhan musiikin kauneimmat joululaulut

Wed, 10 Dec, 2025 at 06:00 pm UTC+02:00

Viinikan Kirkko | Tampere

Trivium - Tampere Centre for Classical, Medieval, and Early Modern Studies
Publisher/HostTrivium - Tampere Centre for Classical, Medieval, and Early Modern Studies
Vanhan musiikin kauneimmat joululaulut
Advertisement
Tervetuloa laulamaan ja kuulemaan keskiajan, renessanssin ja barokin joululauluja Viinikan kirkkoon keskiviikkona 10.12.2025 klo 18. Lauluja säestävät ja esittävät vanhan musiikin lauluyhtye Lumous, soitinyhtye Fioretto Ensemble, sekä Tampereen eteläisen seurakunnan johtava kanttori Martti Syrjäniemi. Vanhan musiikin joululauluja lauletaan nyt jo neljännen kerran! Tilaisuus on osallistujille maksuton.
Konsertissa lauletaan yhdessä vanhoja joululauluja keskiajalta 1600-luvulle niin Suomesta kuin muualta Euroopasta. Tänäkin vuonna ohjelmistoon kuuluu esimerkiksi suomalaisia keskiaikalauluja Piae cantiones -kokoelmasta, 300-luvulta periytyvä Veni redemptor gentium, joka on yksi vanhimmista edelleen tunnetuista joululauluista, sekä eri versioita Martti Lutherin kirjoittamasta Enkeli taivaan -virrestä. Yhteislaulun lisäksi kuullaan keskiajan, renessanssin ja barokin jouluklassikoita sekä Martti Syrjäniemen uruilla esittäminä että vanhaan musiikkiin erikoistuneiden Lumouksen ja Fioretto Ensemblen esittäminä.
Joululaulujemme monipuolinen ja kansainvälinen perinne tulee tutuksi: joulunvietto ja latinan kieli ovat yhdistäneet koko läntistä kristikuntaa, ja synnyttäneet myös monia paikallisia perinteitä. Vanhan musiikin kauneimpia joululauluja on aiempina vuosina laulettu ainakin kuudella eri kielellä, myös latinaksi.
Lauluille on ominaista lyhyt säkeistömuoto ja iskevät melodiat. Tärkeää on ollut, että laulut on ollut helppo oppia ja laulaa yhdessä saman tien. Tästä syystä näitä on hauska laulaa, ja monet ovatkin edelleen käytössä ja yleisölle tuttuja. Osa tilaisuudessa kuultavista lauluista on ollut tunnettuja nyky-Suomen alueella jo ainakin 1400-luvulta lähtien, ja niitä on laulettu tähän päivään saakka. Vanhat melodiat ja tekstit tarjoavat välähdyksiä siitä, millainen maailma on ollut kauan sitten. Laulaessamme näitä lauluja liitymme pitkään jatkumoon, sukupolvien ketjuun.
Tervetuloa mukaan!
Järjestäjät: Tampereen eteläinen seurakunta, Tampereen Vanhan musiikin ystävät ry., sekä Trivium – antiikin, keskiajan ja uuden ajan alun tutkimuskeskus (Tampereen yliopisto)
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Viinikan Kirkko, Kaartotie 1,Tampere, Finland

Sharing is Caring:

More Events in Tampere

Metso barokki: Joulun retoriikka: Paimenia, enkeleit\u00e4 ja Marian mietteit\u00e4
Tue, 09 Dec at 06:00 pm Metso barokki: Joulun retoriikka: Paimenia, enkeleitä ja Marian mietteitä

Pirkankatu 2, 33210 Tampere, Finland

Tangotiistait Saanan kanssa
Tue, 09 Dec at 06:00 pm Tangotiistait Saanan kanssa

Rihmos Sidontastudio

Lauluyhtye Valkea \u2013 Kohti Joulua | Kangasala-talo
Tue, 09 Dec at 07:00 pm Lauluyhtye Valkea – Kohti Joulua | Kangasala-talo

Kangasala-talo

UTU & M (trio) \/ G Livelab Tampere
Wed, 10 Dec at 07:00 pm UTU & M (trio) / G Livelab Tampere

G Livelab Tampere

Drink Floyd plays Pink Floyd | Kangasala-talo
Wed, 10 Dec at 07:00 pm Drink Floyd plays Pink Floyd | Kangasala-talo

Kangasala-talo

Arja Koriseva \u2013 Rakkaudesta Jouluun! | Kangasala-talo
Thu, 11 Dec at 03:00 pm Arja Koriseva – Rakkaudesta Jouluun! | Kangasala-talo

Kangasala-talo

Dalind\u00e8o: Kallio and beyond -juhlakonsertti \/ G Livelab Tampere
Thu, 11 Dec at 07:00 pm Dalindèo: Kallio and beyond -juhlakonsertti / G Livelab Tampere

G Livelab Tampere

Sami Hedberg - 20v. \/ Tampere-talo
Thu, 11 Dec at 07:00 pm Sami Hedberg - 20v. / Tampere-talo

Tampere-talo

Tampere is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Tampere Events