Advertisement
Välittämisestä on esitysruno, joka rakentuu puhelinkeskusteluista, väärinymmärtämisistä, hilseestä, ajan antamisesta, tiikerikakusta, huonekasvin kastelusta ja lammen rannalla mytyssä makaamisesta. Esityksessä on kolme osaa: lukudraama, video ja asetelma.
Esityksen materiaali on keksittyä, dokumentoitua ja löydettyä, pöytälaatikkoon muodostunutta pohjakasvustoa. Välittämisestä on ohjaaja Henri Tuulasjärven vuosien taiteellisen työskentelyn hauras ja kuulas lopputulema. Sen ensimmäinen osa, lukudraama, kertoo välittämisestä sekä kommunikoinnin takkuisuudesta ja katkoksista. Kyse on siitä, mitä ei saada sanotuksi ja mitä jää sanojen ja ihmisten väliin. Lukudraama nivoutuu Tuulasjärven dokumentaarisen monologin ympärille. Monologi perustuu Tuulasjärven äidin ja papan (1930–2019) välisiin puhelinkeskusteluihin vuosina 2018–2019. Aineisto on läpileikkaus papan viimeiseen elinvuoteen, joka rakentuu ensin kotihoidon ja sitten palveluasumisen ympärille.
Esityksen toinen osa, eli video, kuvaa lampea eri vuorokauden- ja vuodenaikoina. Videokuvassa lammen mutainen ja liejuinen pohja hoivaa ihmisen kehoa. Henri Tuulasjärven monivuotisen taiteellisen työn ja niin ikään Välittämisestä-esityksen päättää esiintyjien rakentama asetelma, joka sanoo viimeisen kerran: hyvää yötä.
Ohjaus ja konsepti: Henri Tuulasjärvi
Tekstit: Henri Tuulasjärvi ja Marie Kajava
Esiintyjät: Katja Küttner ja Samuli Niittymäki
Valosuunnittelu: Riikka Karjalainen
Äänisuunnittelu: Ville Kabrell
Tilasuunnittelu: Jenni Nylander
Pukusuunnittelu: Jenni Räsänen
Videosuunnittelu: Menni Renvall
Videon toteutus: Menni Renvall, Ville Kabrell ja Henri Tuulasjärvi
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Fredrikinkatu 18, 00120 Helsinki, Finland, Iso Roobertinkatu 34, FI-00120 Helsinki, Suomi,Helsinki, Finland
Tickets