Advertisement
Sunnuntaina 21.9.25 vietetään Turun päivää. Iso-Heikkilän tähtitornilla (Pohjantähdentie 7) on tuolloin avoimet ovet klo 13-15. Sään salliessa aurinkonäytös, muuten tähtitornin historian esittelyä. Vapaa pääsy.Iso-Heikkilän tähtitorni kallion päällä Iso-Heikkilän kaupunginosassa rakennettiin 1935 Turun yliopiston tähtitorniksi. Kun yliopisto muutti Tuorlaan 1950-luvulla, myi yliopisto tähtitornin Turun kaupungille. Sitä käytettiin 1970-luvulle asti opiskelijoiden harjoitustöissä, mutta yliopisto luopui lopulta siitäkin. Tämän jälkeen tornin otti käyttöönsä tähtiharrastusyhdistys Turun Ursan kerhotoiminta, jolle Iso-Heikkilä on toiminut kotipesänä jo lähes 50 vuoden ajan. Turun Ursa vuokraa tornia Turun kaupungilta ja järjestää siellä talkoohengessä talvisin tähtinäytäntöjä yleisölle. Tähtinäytösten tuotolla katetaan tähtitornin vuokra. Tähtitornissa on käytössä mm. akateemikko Yrjö Väisälän rakentama 15cm linssikaukoputki.
Kirkkaalla säällä on Turun päivänä luvassa aurinkonäytös. Aurinkoa ei saa koskaan katsoa suoraan, koska se vahingoittaa silmiä. Tähtiharrastajilla on kuitenkin käytössään sekä suotimia että erikoisvalmisteisia kaukoputkia, joiden avulla katselu on turvallista. Tällaisilla kaukoputkilla auringon pinnalta erottaakin auringonpilkkuja sekä muita yksityiskohtia auringon aktiivisuudesta riippuen.
Alueella on huonosti parkkipaikkoja, kehotamme tulemaan bussilla. Tervetuloa!
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Pohjantähdentie 7, 20200 Turku, Finland, Pohjantähdentie 3, FI-20200 Turku, Suomi, Turku, Finland