Advertisement
Jenni Kinnuselle sähkökitara on enemmän kuin pelkkä soitin. Tinyhawk & Bizzarro-yhtyeen pääsolistin ja säveltäjän käsissä kitara on avaruusraketti ja portti estoitta tanssivan mielikuvituksen maailmaan. Rosita Luu-yhtyeen kitaristina suomalaisen indiepopin äänimaisemaa herkkävaistoisella tyylikkyydellään rikastuttanut Kinnunen ei ole tarponut tavanomaisimpia polkuja soittajana ja se kuuluu. Hänen soitossaan ja sävellyksissään soi oma ääni.
Vuosia kyteneet unelmat ja visiot omasta musiikista vaativat oikeat liittolaiset päästäkseen lentoon. Vastaus löytyi Savosta. Kitaristi Markus Väisäsen vuosia luotsaama Bizzarro-trio oli valmiiksi täsmälleen oikealla aaltopituudella operoiva, värisävyt ja rytmit hallitseva oikea bändi. Kevät-talvella 2022 palaset asettuvat oikeaan asentoon, vaivattomasti, jopa maagisen oloisesti. Kinnusen mielen sopukoissa pyörinyt musiikki oli selvästi tarkoitettu tämän yhtyeen soitettavaksi!
Rohkea ja tuore ote kitarainstrumentaalimusiikkiin ei ole jäänyt huomaamatta. Tinyhawk & Bizzarron debyytti "Nekorok" sai riemastuneen vastaanoton suomalaisen musiikkimedian kovilta konkareilta syksyllä 2023. Helsingin Sanomien Ilkka Mattilan mukaan "yhtyeen esikoisalbumi Nekorok kuulostaa raikkaalta tuulelta, joka puhaltaa pölyt pois ullakolle turvaan talletetusta suomalaisesta sähkökitaramusiikista." Yleisradion Susanna Vainiola ihastui "kitaralla kerrottuihin tarinoihin". Arttu Seppänen totesi Keskisuomalaisessa Tinyhawk-debyytin olevan "yksi tämän syksyn ilahduttavimpia kotimaisia albumeja."
Tinyhawk & Bizzarro on palkittu tammikuussa 2024 "Vuoden tulokas" -palkinnolla Indie Awardseissa ja voitti arvostetun Teosto -palkinnon huhtikuussa 2024.Uusi albumi "Neko-A-Sekoi" sai päivänvalon lokakuussa 2025 Humu Recordsin toimesta.
Tinyhawk & Bizzarro on:
Jenni Kinnunen
Teemu Aho
Markus Väisänen
Jaakko Pöyhönen
Tinyhawk & Bizzarro @ Neljä Pub&Live
Lauantaina 24. tammikuuta
Ovet klo 20.00
Liput ennakkoon 10€/kpl (sisältäen Biletin palvelumaksun): https://biletti.fi/e/tinyhawk-bizarro-at-nelja-publive-lohja-lohja
Harjukatu 4, 08100 Lohja
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Neljä Pub & Live, Harjukatu 4, FI-08100 Lohja, Suomi, Lohja, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.







