Advertisement
Syvän levon meditaatiopäivä on mahdollisuus laskeutua olemiseen; tila saada yhteyttä itseensä ja siihen mikä on tärkeää, kuulla kutsu jonnekin syvemmälle. Meditaatiota ei lähestytä niinkään harjoituksena, jota tehdään, vaan antautumisena sille, että meditaatio voi löytää meidät. Voimme kohdata tämän hetken sellaisena kuin se on, ja jokin sisällämme voi ohjata sitä, minkä nyt on hyvä liikahdella tai avautua. Meditoida voi makuuasennossa, tai toki myös istuen. Olemme päivän pääosin hiljaisuudessa ja myös lounastauon aikana pidämme tilan hiljaisena. Mukaan voi tulla koko päiväksi tai vain aamu- tai iltapäiväksi. Osa meditaatioista on ohjattuja, osa hiljaisia. Meditaation, kävelyhetkien ja opetuspuheen lisäksi halukkaille on tarjolla luovaa meditatiivista liikettä.
Olet lämpimästi tervetullut mukaan, oli sitten syvän levon meditaatio sinulle uutta tai hyvinkin tuttua! Voit myös olla omalla tavallasi, kuunnellen omaa sisäistä ohjaustasi.
Meditaatiopäivä pidetään lauantaina 11.1. Studio Auerissa Kumpulassa Helsingissä osoitteessa Väinö Auerin katu 7, työtila 1. Tule sisään rapusta 7B, niin tila on heti oikealla.
Viimeinen ilmoittautumispäivä on tiistai 7.1. (toki tämän jälkeenkin voi kysellä onko vielä paikkoja).
MITÄ MUKAAN: Tilassa on saatavilla vilttejä, bolstereita, pieniä tyynyjä ja joogamattoja. Muutamalle löytyy alustaksi paksumpi villajoogamatto (kerro ilmoittautuessasi jos haluat varata sellaisen). Tuo itse pehmeä alusta jos et varaa villajoogamattoa, mahdollisesti myös lisätyynyjä ja -vilttejä, sekä meditaatiotyyny jos haluat istua sellaisella. Lisäksi kannattaa varata mukaan ulkoiluun sopivat vaatteet sekä tarvitsemasi eväät (tilassa on jääkaappi ja mikro). Voit myös ottaa mukaan kellon, niin että näet ulkoillessasi ajan avaamatta kännykkää (tai voit laittaa kännykän lentotilaan päivän ajaksi).
Päivän ohjelma on seuraavanlainen:
10:30 Aloitus
10:45 Ohjattu meditaatio
11:30 Kävelymeditaatio/käveleskely
12:00 Meditatiivinen luova liike (tai oma kävely)
12:30 Hiljainen meditaatio
13:15 Tilaa jakamiselle ja kysymyksille
13:20 Ruokatauko (tilassa hiljaisuus, voi lähteä tai saapua)
14:00 Opetuspuhe ja meditaatio
15:00 Kävelymeditaatio/käveleskely
15:45 Hiljainen meditaatio
16:30-16:45 Tilaa jakamiselle
OHJAAJANA on Anna Backholm (kosketuksissa.fi). Syvän levon meditaatio on ollut olennainen osa Annan monipuolista meditaatiopolkua vuodesta 2013 asti. Anna on myös fokusointiohjaaja ja mindfulness-pohjainen Core Process -terapeutti.
MAKSU:
- Käytännön kulujen kattamiseksi peritään pieni osallistumismaksu: puolikkaasta päivästä 10€, koko päivästä 15€. Tämän maksamalla varmistat paikkasi. Perumistilanteissa maksua ei palauteta.
- Ohjaamisen osalta tapahtuma toteutetaan dana- eli anteliaisuuden periaatteella. Päivän lopussa on tilaisuus antaa lahjoitus ohjaajalle. Valmiiksi määriteltyä summaa ei ole, vaan tilaa kuunnella omaa sydäntään ja sitä, mikä on itselle mahdollista. Lahjoitukset ovat osa ohjaajan elinkeinoa ja hän maksaa niistä mm. ALV:n 25,5% ja eläkemaksut.
ILMOITTAUDU mukaan sähköpostilla [email protected]. Kerro osallistutko koko päivään vai vain aamu- tai iltapäivään, sekä jos tarvitset villajoogamattoa. Ilmoittautuessasi saat maksutiedot, jos mahdut mukaan. Huomaathan, että vasta maksamalla vahvistat paikkasi. Pyydän ilmoittautumiset tiistaihin 7.1. mennessä, mutta mielellään mahdollisimman pian.
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Väinö Auerinkatu 7, Väinö Auerin katu 7, FI-00560 Helsinki, Suomi,Helsinki, Finland