Advertisement
Norjan Shining summaa historiansa Tampereella!Jørgen Munkebyn johtama yhtye tarjoilee kesäkuussa Olympiassa herkkupaloja koko uransa ajalta.
Saksofonisti, kitaristi ja laulaja Jørgen Munkeby perusti Shining-yhtyeen vuonna 1999. Jazzista ponnistanut kokoonpano liukui alkuvuosiensa jälkeen raskaille, risteäville laduille. Nyt Shining liikkuu taitavasti jossain avantgardistisen metallin, progen, rockin ja free jazzin välimaastossa.
– Voitte odottaa tummaa fonisoundia, syvää metallia ja valonvälähdyksiä, kun me päästämme irti pohjoisen energiamme suomalaiselle yleisölle, joka on tunnetusti intohimoisinta maailmassa, Munkeby sanailee.
Shining yllättää aina. Yhtye esittää Helsingin On the Rocksissa 14. kesäkuuta vuoden 2010 Blackjazz-albuminsa alusta loppuun, mutta Tampereella bändi avaa koko ennustamattoman musiikillisen arkkunsa.
– Shining on enemmän Musea kuin Meshuggahia, enemmän Ghostia kuin Gojiraa ja enemmän Biffy Clyroa kuin Burzumia, totesi Munkeby vuoden 2018 Animal-albumin jälkeen.
Torstaina 12. kesäkuuta Tampereen Olympiassa selviää, mikä on Shiningin kokonaissoundi vuonna 2025.
SHINING (NOR)
to 12.6.2025
Tampere
Olympia-kortteli
Liput alk. 26 e (Tiketti) / 30 e (ovelta, jos jää myyntiin)
facebook.com/shiningnorway
youtube.com/shiningnorway
shining.no
olympiakortteli.fi
nem.fi
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Olympia-kortteli, Satakunnankatu 10, FI-33100 Tampere, Suomi,Tampere, Finland
Tickets