Advertisement
Senya ikärajattomalle keikalle Skenesaliin!Ikoni -singlellään näyttävästi suuremman yleisön tietoisuuteen noussut uuden aallon RnB-Rap-artisti Senya julkaisi toisen pitkäsoittonsa syyskuussa 2024. Albumilla kuullaan kaksi puolta: Pop-RnB -soundia sekä vahvaa Memphis rap-soundia edustavat puolet. Tuottajapuolelta löytyy Fountainin tuottajakollektiivi kuten mm. MD$, Danitello sekä Remynotagain.
Vahvan musiikillisen taustan omaava räppäri ja laulaja pyrkii inspiroimaan kuulijoitaan musiikillaan, jakaen itsevarmuutta sekä “MAIN CHARACTER” asennetta. Ikoni -single saavutti valtavan suosion jo ennen varsinaista julkaisuaan etenkin TikTokissa, johon käyttäjät olivat tehneet yli 2000 videota, jotka keräsivät yli 2 miljoonaa näyttökertaa. Kappale ylsi myös Spotify Top50- listalle sijalle #16, pysytellen listalla useita viikkoja samalla striimaten kultaa.
Senya on keikkaillut aktiivisesti omilla keikoilla uuden kokoonpanon kanssa ja artisti on nähty myös mm. lämppäämässä Sexmanea Helsingin jäähallikeikalla. Nyt artisti nähdään harvinaisella ikärajattomalla keikalla Vantaan Myyrmäessä.
Ovet 20:00
Nea Neuroosi 20:30
Senya 21:30
Liput ennakkoon Tiketistä 14,50€. Ovelta 17€, mikäli jäljellä. Eteispalvelumaksu 3€.
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Skenesali, Jönsaksentie 6, FI-01600 Vantaa, Suomi,Vantaa, Finland
Tickets