Sawohouse Blues & Roots

Sat Jul 23 2022 at 12:00 pm

sawohouse_underground | Tema

sawohouse_underground
Publisher/Hostsawohouse_underground
Sawohouse Blues & Roots
Advertisement
Sawohouse Blues&Roots on kauan toivottu Kuopion oma bluesfestivaali. Tapahtuma alkaa Sawohousen piha-alueen bluestorilla lauantaina 23.heinäkuuta jo iltapäivällä. Klo 12- 16 alkaen tarjolla on paitsi Sawohousen keittiön rytmikkäitä herkkuja, myös levymyyntiä, elävää musiikkia ja muuta koko perheen puuhaa. Päivätapahtumassa esiintyy viime syksynä esikoislevynsä Rescue Songs julkaissut The Lovematches.
Tapahtuman laadukas pääkonsertti Sawohouse Undergroundissa alkaa klo 20.30. Kolmen huippuesiintyjän konsertin avaa Kuopion oma rootsässä Dave Forestfield bändeineen. Seuraavaksi esiintyy Micke & Lefty feat.Chef, huippukokoonpano joka ennen kevään Euroopan kiertuettaan kävi Kuopiossakin hurmaamassa yleisönsä.
Illan päättää Illan päättää Jo´Buddy & Down Home King III. Ei enempää eikä vähempää kuin yksi tämän päivän hienoimmista blues-akteista koko maailmassa. Tamperelaiskaksikko ei ole poiminut puuvillaa, mutta sen täydellisen rento boogie-rullaus ja ajoittain käärmemäinen funky New Orleans/delta-vaikutteinen sointi ovat rouheassa maanläheisyydessään suvereenia rytmiikkaa. (Porijazz 2010)
Dave Forestfield
Micke & Lefty feat.Chef
Jo´Buddy
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

sawohouse_underground, Tarhakuja 1,Kuopio, Finland, Tema, Ghana

Tickets

Discover more events by tags:

Concerts in TemaFood-drinks in Tema

Sharing is Caring: