Advertisement
Huom.! Konsertti siirtyy, uusi esityspäivä on pe 7.3.2025. Jo hankitut liput kelpaavat sellaisenaan tulevaan konserttiin.
Liput voi palauttaa 1.12.2024 mennessä verkkolinkin kautta:
https://web.lippu.fi/palautus/
Pahoittelemme tilannetta.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Maamme suurimpiin poptähtiin lukeutuva SANNI suuntaa syksyllä mittavalle albumikiertueelle ja saapuu Tapiolasaliin perjantaina 18. lokakuuta!
SANNI julkaisee syksyllä odotetun viidennen studioalbuminsa. Esimakua tulevasta ovat antaneet Spotifyn kärkeen saman tien ampaissut ”Haukilahden rantaan”, tiuhaan tahtiin radiossa soiva”Mielenmaisemat” ja tammikuussa päivänvalon nähnyt ”Eliniänodote” sekä tuorein single ”Paperihaavoja”, jossa mukana on myös Gettomasa. SANNI on ottanut tulevan albumin teossa sanoittamisen ja säveltämisen lisäksi ensimmäistä kertaa myös tuottajan roolin.
”Lähdin 22 keväällä Berliiniin kitara ja musakamat kainalossa tekemään levyä. Halusin nähdä, millaista musiikkia syntyy, kun teen sen täysin yksin, soittimia ja tuotantoa myöten. Olen pienestä pitäen unelmoinut siitä, että jonain päivänä pystyn toteuttamaan sävellykset, sanoitukset ja koko musiikillisen maailman, niin kuin ne päässäni kuulen. Tämä levy on juuri sellainen, enkä voisi olla enempää innoissani tulevasta albumista ja sen kiertueesta”, SANNI kertoo.
Moninkertaisesti Emma-palkittu artisti on tehnyt urallaan radio- ja Spotify-historiaa: megahitti ”2080-luvulla” oli viime vuosikymmenen soitetuin radiokappale Suomessa ja vuonna 2016 julkaistu ”Että mitähän vittua” -kappale pitää edelleen hallussaan Spotifyn päiväkohtaista striimiennätystä. Maamme ehdottomasti kovimpiin live-esiintyjiin lukeutuva SANNI valloittaa energiallaan ja on yksi kotimaan kysytyimpiä viihdyttäjiä.
Kesto n. 75 min
Liput 38 € +tilausmaksut (alk. 1,50 €), lippu.fi
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland, Kulttuuriaukio 2, FI-02100 Espoo, Suomi,Espoo, Finland
Tickets