SANNI | Tapiolasali (LOPPUUNMYYTY)

Fri, 07 Mar, 2025 at 07:00 pm UTC+02:00

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland | Espoo

Espoon kulttuurikeskus
Publisher/HostEspoon kulttuurikeskus
SANNI | Tapiolasali (LOPPUUNMYYTY)
Advertisement
Maamme suurimpiin poptähtiin lukeutuva SANNI suuntaa mittavalle albumikiertueelle ja saapuu Tapiolasaliin perjantaina 7. maaliskuuta!
SANNI julkaisi marraskuussa odotetun viidennen studioalbuminsa Muutos. Esimakua artistin albumista ovat antaneet Spotifyn kärkeen saman tien ampaissut ”Haukilahden rantaan”, tiuhaan tahtiin radiossa soiva ”Mielenmaisemat” ja sekä tänä vuonna jo julkaistut singlet "Eliniänodote" ja "Pikajunat".
”Olen pienestä pitäen unelmoinut siitä, että jonain päivänä pystyn toteuttamaan sävellykset, sanoitukset ja koko musiikillisen maailman, niin kuin ne päässäni kuulen. Tämä levy on juuri sellainen, enkä voisi olla enempää innoissani uudesta albumista ja sen kiertueesta”, albuminsa itse tuottanut SANNI kertoo.
Moninkertaisesti Emma-palkittu artisti on tehnyt urallaan radio- ja Spotify-historiaa: megahitti ”2080-luvulla” oli viime vuosikymmenen soitetuin radiokappale Suomessa ja vuonna 2016 julkaistu ”Että mitähän vittua” -kappale pitää edelleen hallussaan Spotifyn päiväkohtaista striimiennätystä. Maamme ehdottomasti kovimpiin live-esiintyjiin lukeutuva SANNI valloittaa energiallaan ja on yksi kotimaan kysytyimpiä viihdyttäjiä.
Kesto n. 75 min
Ikärajaton
Liput 38 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta), lippu.fi
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland, Kulttuuriaukio 2, FI-02100 Espoo, Suomi,Espoo, Finland

Tickets

Sharing is Caring:

More Events in Espoo

Henkil\u00f6suojauksen peruskurssi, Espoo
Fri, 07 Mar, 2025 at 02:00 pm Henkilösuojauksen peruskurssi, Espoo

Portinvartijantie 3, FI-02650 Espoo, Suomi

Aikuisten taidetuokio: T\u00e4htip\u00f6ly-savimaalaus - T\u00c4YNN\u00c4
Fri, 07 Mar, 2025 at 06:00 pm Aikuisten taidetuokio: Tähtipöly-savimaalaus - TÄYNNÄ

Lasten kulttuurikeskus Aurora

April Jazz Club + WeeGee: Silva Kallionp\u00e4\u00e4 Quartet
Fri, 07 Mar, 2025 at 06:30 pm April Jazz Club + WeeGee: Silva Kallionpää Quartet

Ahertajantie 5, 02100 Espoo, Finland

Twin Peaks with Gasthaus Orkesteri
Fri, 07 Mar, 2025 at 08:00 pm Twin Peaks with Gasthaus Orkesteri

Kannusillankatu 4, 02770 Espoo, Finland

Cafe Purje Pilkkii 2025
Sat, 08 Mar, 2025 at 10:00 am Cafe Purje Pilkkii 2025

Café Purje

Yhteinen ryijy -ty\u00f6paja
Sat, 08 Mar, 2025 at 10:00 am Yhteinen ryijy -työpaja

Lasten kulttuurikeskus Aurora

2nd Anniversary celebration
Sat, 08 Mar, 2025 at 12:00 pm 2nd Anniversary celebration

Piispanpiha 1, Espoo

Kriyayog Preparatory Course (Followed by Prasadam)
Sat, 08 Mar, 2025 at 12:30 pm Kriyayog Preparatory Course (Followed by Prasadam)

Perkkaan nuorisotila Majurinkatu 8, 02600 Espoo

1vs1 Beer Pong -turnaus \u2013 Voita Beer Pong -p\u00f6yt\u00e4!
Sat, 08 Mar, 2025 at 01:00 pm 1vs1 Beer Pong -turnaus – Voita Beer Pong -pöytä!

Karantie 2, 02630 Espoo, Finland

Espoo is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Espoo Events