Pyhät Nuket & Raivopäät 2. 0 // House of Rock Bar

Sat, 13 Sep, 2025 at 09:00 pm UTC+03:00

House Of Rock | Kuusankoski

Raivop\u00e4\u00e4t 2.0
Publisher/HostRaivopäät 2.0
Pyh\u00e4t Nuket & Raivop\u00e4\u00e4t 2. 0 \/\/ House of Rock Bar
Advertisement
Pyhät Nuket saapuu vihdoinkin Kouvolaan seuranaan Raivopäät 2.0!!

Tamperelainen bändilegenda Pyhät Nuket on jälleen tien päällä uuden kovan kokoonpanonsa kera. Pyhät Nuket perustettiin alun perin nimellä Holy Dolls Riistetyt-yhtyeen sivuprojektiksi vuonna 1983. Yhtyeen debyyttialbumi ”Kuoleman Sotatanssi” julkaistiin vuonna 1984 ja samana vuonna tehtiin, jo liki myyttistä mainetta saanut, laaja Yhdysvaltain-kiertue. Suurinta kaupallista menestystä Pyhät Nuket pääsivät nauttimaan seuraavana vuonna julkaistun kakkosalbumin ”Enkelit Sulkivat Silmänsä” myötä. Bändi julkaisi vielä samana vuonna ”Tuhlaajapoika” maxi-singlen jonka b-puolen avausraidasta ”Syyskuu” muodostui sen aikaisen kokoonpanon tunnetuin biisi.
Raivopäät 2.0 on vuonna 2022 perustettu yhtye. Tässä hieman tietoa yhtyeen synnystä ja ideasta.
Raivopäät oli Kouvolalainen punk- ja suomirock yhtye, joka perustettiin vuonna 1993. Yhtye lopetti toimintansa vuonna 2013.
Raivopäiden jäsenistöön kuuluneet Olska (1997-2010) ja Mulder (1999-2008) ajautuivat samaan yhtyeeseen nimeltä KIPEET. Bändin toiminnan hiipuessa syntyi ajatus Raivopäiden uudelleen henkiin herättämisestä. Yhteinen kiinnostus Raivopäiden omien ja vanhemman tuotannon soittamiseen laittoi kyselyä liikkeelle, olisiko muillakin kiinnostusta projektille.
Osa on jo vaihtanut hiippakuntaa ja osa ei muista syistä päässyt lähtemään mukaan.
Rumpuihin ja toiseen kitaraan lähtivät mukaan jo Kipeissäkin ja muissa yhteisissä yhtyeissä soittaneet Mikko "Cake" Karhu ja Jahve Manninen. Laulajaksi valikoitui Raivopäiden toiminnassa vuosien varrella mukana ollut ja Acen ehdottama Jussi.
Yhtyeen tarkoitus on herätellä kuulijoiden mieliin Raivopäiden omaa ja vanhaa tuotantoa keikkojen muodossa, sekä välittää nuorisolle tietoa , että tällainenkin melodinen punkbändi on Kouvolassa vaikuttanut.
Toimintaa päätettiin jatkaa nimellä Raivopäät 2.0 Alkuperäisjäsenistön vähäisen määrän vuoksi.
Liput:
Ovelta 10€
Ovet klo 21.00
Showtime klo 22.00
K-18
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

House Of Rock, Asemakatu 2a, FI-45100 Kouvola, Suomi, Kuusankoski, Finland

Sharing is Caring:

More Events in Kuusankoski

L\u00e4hiruokamessut
Sat, 13 Sep at 10:00 am Lähiruokamessut

Puistolantie 1-3, FI-45610 Kouvola, Suomi

ValUA 60 v. Syysryll\u00e4ys
Sat, 13 Sep at 10:00 am ValUA 60 v. Syysrylläys

Tykkimäen Moottoriurheilukeskus

Hyv\u00e4n mielen Match Show\n\nRescue-el\u00e4inten hyv\u00e4ksi \ud83d\udc3e
Sat, 13 Sep at 10:00 am Hyvän mielen Match Show Rescue-eläinten hyväksi 🐾

Mansikka-ahon lähiliikuntapaikka Suutarinpolku, 45200 Kouvola

Kouvolan levymessut
Sat, 13 Sep at 10:00 am Kouvolan levymessut

Tuulensuoja Kouvola

Psychedelic Doomsday
Sat, 13 Sep at 06:00 pm Psychedelic Doomsday

Kulttuuritallit Ry

Wanhan ajan k\u00e4sity\u00f6l\u00e4ismarkkinat
Sun, 14 Sep at 10:00 am Wanhan ajan käsityöläismarkkinat

Toimintaa Kouvolan Museokorttelissa

Suomenhevosten show-n\u00e4yttely, Kouvola
Sun, 14 Sep at 10:00 am Suomenhevosten show-näyttely, Kouvola

Kouvolan ravirata

Pieni\u00e4 Kavioita -ponitallin avoimet ovet
Sun, 14 Sep at 11:00 am Pieniä Kavioita -ponitallin avoimet ovet

Viipurintie 80, Ravijoki

Ep\u00e4virallinen salukien maastomestaruuskilpailu 2025
Sun, 14 Sep at 12:00 pm Epävirallinen salukien maastomestaruuskilpailu 2025

Tykkimäentie, FI-45200 Kouvola, Suomi

Kouvolan Ratsastuskeskuksen Avoimet ovet!
Sun, 14 Sep at 01:00 pm Kouvolan Ratsastuskeskuksen Avoimet ovet!

Ravilankaari 8, Kouvola

Kuusankoski is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Kuusankoski Events