Perhekonstellaatiotyöpaja

Sat May 17 2025 at 10:00 am to 05:00 pm UTC+03:00

Olotila Moyo | Tampere

Konstellaatioty\u00f6pajat
Publisher/HostKonstellaatiotyöpajat
Perhekonstellaatioty\u00f6paja
Advertisement
Perhekonstellaatio on syvällinen, toiminnallinen ja fenomenologinen menetelmä, jonka avulla on mahdollista tutkia erilaisia pinnan alla vaikuttavia sidoksia ja lojaliteetteja erityisesti perheissä ja suvuissa, mutta myös muissa meille merkityksellisissä ihmissuhteissa.
Konstellaation avulla esiin voi nousta jotain, mistä emme ole olleet aiemmin tietoisia. Se minkälaisia taakkoja suvuissamme on kannettu ja minkälaisina ne ovat siirtyneet eteenpäin, voi olla jotakin muutakin, kuin olemme ymmärtäneet. Kokemus voi olla hyvin eheyttävä ja se voi vapauttaa ja muuttaa käsityksiämme menneistä tapahtumista. Konstellaatio auttaa näkemään ja hyväksymään sen, mitä on ollut ja saamaan yhteyden rakkauteen, joka on jäänyt taakkojen alle.
Olen ohjannut työpajoja vuodesta 2018 lähtien ja opiskellut konstellaatio-ohjaajaksi Espanjassa ja Suomessa. Olen mm. Ihminen tavattavissa terapeutti ja arvelen 4-vuotisen integratiivisen terapeuttisen koulutuksen näkyvän ohjauksessani, jota osallistujat ovat kuvanneet turvalliseksi ja hienovireiseksi. Konstellaation sisäistämiseksi tarjoan erillisen tapaamismahdollisuuden työpajan jälkeen. Mindfulness-ohjaajana tuon työpajoihin läsnäoloa erilaisin harjoituksin.
Työpaja alkaa klo 10 ja päättyy klo 17.00. Osallistuminen maksaa 86 €, opiskelijoille ja työelämästä poissa oleville 66 €. Hintoihin sisältyy alv 25,5 %.
Työpaja järjestetään Olotila Moyon tiloissa, Tuomiokirkonkatu 1, Tampere.
Ilmoittaudu joko sähköpostilla [email protected] tai lähettämällä viesti.
Et tarvitse aiempaa kokemusta osallistuaksesi työpajaan.
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Olotila Moyo, Lapintie 16, FI-33100 Tampere, Suomi,Tampere, Finland

Sharing is Caring:

More Events in Tampere

Dirty Dancing in Concert
Fri, 16 May, 2025 at 07:00 pm Dirty Dancing in Concert

Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere, Finland

Edu Kettunen - 45 vuotta my\u00f6hemmin | Kangasala-talo
Fri, 16 May, 2025 at 07:00 pm Edu Kettunen - 45 vuotta myöhemmin | Kangasala-talo

Kangasala-talo

Faarao Pirttikangas & Kalloreki Telakalla
Fri, 16 May, 2025 at 09:00 pm Faarao Pirttikangas & Kalloreki Telakalla

Telakka, Tampere

Takkujen Toukokisat
Sat, 17 May, 2025 at 09:00 am Takkujen Toukokisat

Tampereen Koiraurheilijat ry

Tavara-asema Second Hand 17.5. | Tavara-asema, Tampere
Sat, 17 May, 2025 at 11:00 am Tavara-asema Second Hand 17.5. | Tavara-asema, Tampere

Ratapihankatu 33, 33100 Tampere, Finland

Mystinen mets\u00e4maisema -maalauskurssi
Sat, 17 May, 2025 at 11:00 am Mystinen metsämaisema -maalauskurssi

Kuohunharjuntie 6, 36200 Kangasala, Finland

Metso: Kirjasto on PUNK #2
Sat, 17 May, 2025 at 02:00 pm Metso: Kirjasto on PUNK #2

Pirkankatu 2, 33210 Tampere, Finland

Indonesialainen Pop-Up
Sat, 17 May, 2025 at 03:00 pm Indonesialainen Pop-Up

Siltakatu 7, 33100 Tampere, Finland

Suomalaisesta rakkaudesta -kev\u00e4tkonsertti
Sat, 17 May, 2025 at 03:00 pm Suomalaisesta rakkaudesta -kevätkonsertti

Ilmarinkatu 17, FI-33500 Tampere, Suomi

Sibelius 160 vuotta
Sat, 17 May, 2025 at 04:00 pm Sibelius 160 vuotta

Aleksanterin kirkko

Tampere is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Tampere Events