Advertisement
Saksalaisen psykoterapeutin, Bert Hellingerin, kehittämä perhekonstellaatio on syvällinen, toiminnallinen ja fenomenologinen menetelmä, jonka avulla on mahdollista tutkia erilaisia pinnan alla vaikuttavia sidoksia ja lojaliteetteja erityisesti perheissä ja suvuissa, mutta myös muissa meille merkityksellisissä ihmissuhteissa.Konstellaation avulla esiin voi nousta jotain, mistä emme ole olleet aiemmin tietoisia. Se minkälaisia taakkoja suvuissamme on kannettu ja minkälaisina ne ovat siirtyneet eteenpäin, voi olla jotakin muutakin, kuin olemme ymmärtäneet. Kokemus voi olla hyvin eheyttävä ja se voi vapauttaa ja muuttaa käsityksiämme menneistä tapahtumista. Konstellaatio auttaa näkemään ja hyväksymään sen, mitä on ja saamaan yhteyden rakkauteen, joka on jäänyt taakkojen alle.
Olen ohjannut työpajoja vuodesta 2018 lähtien. Konstellaatio-ohjaajaksi olen opiskellut Espanjassa ja Suomessa. Olen myös mm. Ihminen tavattavissa terapeutti ja uskon, että 4-vuotisen terapeuttisen koulutuksen vaikutus näkyy ohjauksessani, jota osallistujat ovat kuvanneet turvalliseksi. Tarjoan myös kokemuksen purkumahdollisuuden työpajan jälkeen. Mindfulness-ohjaajana tuon työpajoihin kehollisuutta ja läsnäoloa erilaisin harjoituksin.
Työpaja alkaa klo 10 ja päättyy noin klo 16.30. Osallistuminen 86 €, opiskelijat ja työelämästä poissa olevat 66 €. Hintoihin sisältyy 1.9. lähtien alv 25,5 %.
Työpaja järjestetään osoitteessa Mindfaculty Oy Apollonkatu 11
Ilmoittaudu joko sähköpostilla [email protected] tai lähettämällä viesti.
Et tarvitse aiempaa kokemusta osallistuaksesi työpajaan. Annan myös mielelläni lisätietoja konstellaatiosta.
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
MindFaculty Oy, Lutherinkatu 2, FI-00100 Helsinki, Suomi,Helsinki, Finland