Advertisement
INDUSTRIAL METAL -YHTYE PAIN KIERTÄÄ SUOMEA ENSI SYKSYNÄRuotsalainen industrial metal -yhtye Pain palaa Suomeen ensi syksynä I AM -kiertueensa saattelemana. Keulahahmonsa Peter Tägtrenin johdattama kokoonpano nähdään Seinäjoen Rytmikorjaamolla maanantaina 14. lokakuuta, jonka lisäksi yhtye nähdään heti seuraavana iltana Tampereen Olympia-klubilla sekä Helsingin Tavastialla keskiviikkona 16.lokakuuta. Intensiivisistä keikoistaan tunnetun yhtyeen keikkojen lipunmyynti käynnistyy Tiketissä maanantaina 27. marraskuuta klo 10.
Vuonna 1996 muusikko-tuottaja Peter Tägtgrenin sooloprojektina syntynyt Pain on asemoinut paikkansa ruotsalaisen raskaan musiikin eturivissä industrialin ja eletronisen musiikin sävyttämällä metallisoundillaan. Visionäärisenä musiikintekijänä tunnetun multi-instrumentalistin lisäksi bändiksi kasvaneen Painin riveissä vaikuttavat Sebastian Tägtgren (rummut), Jonathan Olsson (basso) ja Sebastian Svalland (kitara). Yhdessä poikansa Sebastian Tägtgrenin kanssa kirjoittama"Revolution"-single julkaistiin kuluvan kuluvan vuoden syyskuussa enteillen odotettua seuraajaa vuoden 2016 pitkäsoitolle Coming Home.
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Olympia-kortteli, Satakunnankatu 10, FI-33100 Tampere, Suomi,Tampere, Finland
Tickets