Näillä mennään! - Kohtuuttoman hauska syysrevyy

Fri Dec 13 2024 at 07:00 pm to 09:00 pm UTC+03:00

Peacock-Näyttämö | Helsinki

Suomen Komediateatteri
Publisher/HostSuomen Komediateatteri
N\u00e4ill\u00e4 menn\u00e4\u00e4n! - Kohtuuttoman hauska syysrevyy
Advertisement
Syysflunssaan kaipaamasi piristysruiske tarjoillaan tuttuun tapaan Suomen Komediateatterissa, kun liki kolmekymmenvuotiaaksi kypsynyt revyy palaa tänä vuonna suurempana kuin koskaan. Valtavan Peacock-näyttämön Linnanmäellä valloittaa jo 16-henkiseksi paisunut näyttelijöistä, tanssijoista ja livebändistä koostuva tähtijoukkio.
Luvassa on räjähtäviä näyttämökuvia ja ison joukon voimaa, kun ohjaaja Misa Palander valjastaa koko esiintyjäkaartin komediallisen potentiaalin yleisön palvelukseen. Revyy koostuu hengästyttävästä kimarasta sketsejä, musiikkia ja tanssia. Ajankohtaisia aiheita käsitellään hauskasti ja koskettavastikin. Oskari Löytösen lavastus ottaa kaiken irti massiivisesta näyttämökuvasta, jonne rakentuu syysiltojen riemastuttavin show!
Revyykonkarit Kiti Kokkonen, Teemu Aromaa, Krisse Salminen ja Anniina Koivuniemi saavat rinnalleen tänä vuonna Suomen Komediateatterissa revyydebyyttinsä tekevät Joonas Nordmanin, Hannes Suomisen, Jussi Puhakan, NikoLan, Inkeri Hyvösen, Anna-Leena Sipilän sekä Matti Puron ja näillä sitten mennään.
Syysrevyy tarjoaa yhteiskunnallisia havaintoja maailmasta, jossa meitä kaikkia tsempataan pystymään omaan parhaaseemme joka ainoa päivä, joka ikinen hetki. Kirpeimmät poliittiset sketsit kirjoitetaan tänäkin vuonna niin lähellä ensi-iltaa, että EU-vaalien kiinnostavimmat käänteet ja Stubbin ensimmäiset 200 päivää presidenttinä tulevat mahdollisimman ajankohtaisina lavalle.
Näillä mennään! -revyyn käsikirjoituksesta vastaa toistaiseksi salainen kabinettiryhmä ja ohjaajana teatterissamme debytoi Misa Palander. Esityksen sydän lyö kapellimestari Katja Lapin johtaman livebändin tahtiin. Koreografiasta vastaa Marko Keränen.
Näyttämöllä upeat
Inkeri Hyvönen
Kiti Kokkonen
Krisse Salminen
Anna-Leena Sipilä
Anniina Koivuniemi
Teemu Aromaa
NikoLa
Joonas Nordman
Jussi Puhakka
Hannes Suominen
Matti Puro
Sekä kapellimestari Katja Lapin luotsaama livebändi
Janne Mathlin
Anssi Salminen
Kalle Ylitalo
Sami Zimmermann

Revyyt ovat olleet kiinteä osa Ere Kokkosen perustaman Suomen Komediateatterin ohjelmistoa
1990-luvulta lähtien.
Esityksen kesto noin 2 h (sisältäen väliajan).
Tervetuloa!
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Peacock-Näyttämö, Tivolikuja 1,Helsinki, Finland

Tickets

Sharing is Caring:

More Events in Helsinki

Nicholas Collon & Kaisa Kortelainen
Thu Dec 12 2024 at 08:00 pm Nicholas Collon & Kaisa Kortelainen

Musiikkitalo

Jekkuklubi: stand up -ilta 12.12. @Hesari13
Thu Dec 12 2024 at 08:30 pm Jekkuklubi: stand up -ilta 12.12. @Hesari13

Hesari 13

Jasper H\u00f8iby - 3Elements (DK\/KR\/NL) \/ G Livelab Helsinki
Thu Dec 12 2024 at 09:00 pm Jasper Høiby - 3Elements (DK/KR/NL) / G Livelab Helsinki

Yrjönkatu 3, 00120 Helsinki, Finland

Kahden roolin tangopraktika \/ Double role tango practica
Fri Dec 13 2024 at 07:30 pm Kahden roolin tangopraktika / Double role tango practica

El Ático Helsinki

Vuoden stand up -tulokkaat & Roosa Maskonen (K-18)
Fri Dec 13 2024 at 08:00 pm Vuoden stand up -tulokkaat & Roosa Maskonen (K-18)

Teatteri Avoimet Ovet

Flok: T\u00e4n\u00e4 jouluna -konserttikiertue | Helsinki
Fri Dec 13 2024 at 08:00 pm Flok: Tänä jouluna -konserttikiertue | Helsinki

Meilahden kirkko

Stand up: Komediakino (Orion, Helsinki)
Fri Dec 13 2024 at 09:00 pm Stand up: Komediakino (Orion, Helsinki)

Cinema Orion

Ville Ahonen \/ G Livelab Helsinki
Fri Dec 13 2024 at 09:00 pm Ville Ahonen / G Livelab Helsinki

Yrjönkatu 3, 00120 Helsinki, Finland

West Coast Swing - Beginners' Bootcamp
Sat Dec 14 2024 at 12:00 pm West Coast Swing - Beginners' Bootcamp

Sturenkatu 27, Helsinki, Finland

Helsinki is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Helsinki Events