Monday Jazz Happening: Joonatan Henriksson Quintet

Mon, 03 Nov, 2025 at 07:00 pm UTC+02:00

Rica Bar | Turku

Jazz City Turku
Publisher/HostJazz City Turku
Monday Jazz Happening: Joonatan Henriksson Quintet
Advertisement
Joonatan Henriksson on 19-vuotias klarinetisti ja pianisti, joka on työskennellyt monipuolisesti jazzmusiikin eri muotojen parissa. Hänen esikuviinsa kuuluvat esimerkiksi John Coltranen, Ornette Colemanin sekä Miles Davisin kaltaiset jazzlegendat, joiden musiikissa kuuluu innovatiivisuus ja vapautunut musiikillinen ilmaisu. Vuonna 2023 Henriksson voitti Suomen Jazzliiton ensimmäistä kertaa myönnetyn Taimi-palkinnon, joka myönnetään intohimoisesti omaa musiikillista ilmaisuaan kehittävälle nuorelle jazzmuusikolle.

Henriksson on konsertoinut vuodesta 2022 oman yhtyeensä kanssa, joka koostuu suomalaisen jazzkentän nuorista tähdistä. Kitaristi Eero Dunkelin, pianisti Pessi Pohjolan, kontrabasisti Otso Huhtalan sekä rumpali Kasper Halttusen muodostaman huippulahjakkaan kokoonpanon soitossa kuuluvat ennen muuta vapautunut improvisaatio sekä kommunikaatio yhtyeen jäsenten välillä. Quintetin soittama ohjelmisto koostuu kokonaan yhtyeen jäsenten omista sävellyksistä, jotka pyrkivät hienostuneesti heijastamaan yhtyeen moniulotteisia suuntaviivoja unohtamatta jazzmusiikin perinnettä.
Joonatan Henriksson - klarinetti
Eero Dunkel - kitara
Pessi Pohjola - piano
Otso Huhtala - basso
Kasper Halttunen - rummut
Monday Jazz Happeningissa ensimmäisen setin soittaa aina illan yhtye klo 19 alkaen, ja keikan jälkeen jatkuvat jamit, jossa kohtaavat musiikin opiskelijat, harrastajat ja jazzin ammattilaiset.
Monday Jazz Happening on Turun konservatorion ja Jazz City Turku ry:n tuottama tapahtuma yhteistyössä Rica Barin kanssa. Lukuvuonna 2025-2026 Monday Jazz Happening juhlii 20-vuotisjuhlavuottaan!
Vapaa pääsy. Tervetuloa kuuntelemaan ja musisoimaan!
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Rica Bar, Kristiinankatu 5 b,Turku, Finland

Discover more events by tags:

Music in TurkuEntertainment in Turku

Sharing is Caring:

More Events in Turku

Luento: 1950-60-luvun modernismi ja l\u00e4hi\u00f6rakentaminen
Mon, 03 Nov at 05:00 pm Luento: 1950-60-luvun modernismi ja lähiörakentaminen

Kaskenkatu 5, 20700 Turku, Finland

Medeltiden - en vardagsriddares betraktelser
Mon, 03 Nov at 06:30 pm Medeltiden - en vardagsriddares betraktelser

Åbo Svenska Teater

HILJAISET TARINAT 4.-27.11.2025 | Kaarina-talo
Tue, 04 Nov at 09:00 am HILJAISET TARINAT 4.-27.11.2025 | Kaarina-talo

Kaarina-Talo

Finnish Statistical Methodology Forum 2025
Tue, 04 Nov at 09:15 am Finnish Statistical Methodology Forum 2025

Valtion Virastotalo, Turku

H\u00e4m\u00e4r\u00e4n hyssy\u00e4 ja hurjia tarinoita - Ilta pime\u00e4ss\u00e4 Iso-Kohmon talossa
Tue, 04 Nov at 05:30 pm Hämärän hyssyä ja hurjia tarinoita - Ilta pimeässä Iso-Kohmon talossa

Jaanintie 45, Turku, Finland

Queen - a kind of magic, Rajaton & TFO, Turku 6.11.2025
Thu, 06 Nov at 06:30 pm Queen - a kind of magic, Rajaton & TFO, Turku 6.11.2025

Turun konserttitalo

Michael Monroe -soolo
Thu, 06 Nov at 06:30 pm Michael Monroe -soolo

Humalistonkatu 7, 20100 Turku, Finland

Queen \u2013 A Kind of Magic
Thu, 06 Nov at 07:00 pm Queen – A Kind of Magic

Turun konserttitalo

Turku is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Turku Events