LOPPUUNMYYTY: Antti Autio: Yksin / Turku, Linnateatteri

Thu, 13 Mar, 2025 at 07:00 pm UTC+02:00

Linnateatteri | Turku

Antti Autio
Publisher/HostAntti Autio
LOPPUUNMYYTY: Antti Autio: Yksin \/ Turku, Linnateatteri
Advertisement
Laulaja-lauluntekijä Antti Autio lähtee alkuvuodesta soolokiertueelle. Yksin-konserttisalikiertue saapuu Turun Linnateatteriin 13. maaliskuuta.
👉 LOPPUUNMYYTY
Helmikuussa neljännen albuminsa Täällä sinua kaivataan julkaissut artisti esiintyy 11 keikkaa kattavalla kiertueella intiimisti soolona. Luvassa on kappaleita lauluntekijän koko uran varrelta niin kuin ne ovat saaneet alkunsa, yksin kitaralla säestäen.
- Melkein kaikki mun biisit on tehty kitaran kanssa, joten esitän kappaleita niin kuin ne ovat syntyneet. Jokainen konsertti tulee olemaan ainutlaatuinen. Soolona esiintyessä keikan dramaturgia syntyy aina hetkessä, ilman varsinaisia settilistoja, mikä on kiehtovaa ja jännittävää. Nautin siitä kun ihmiset voivat esittää myös omia toiveitaan keikkojen aikana, Autio kertoo kiertueesta.
Vuonna 2017 debyyttialbuminsa julkaisseen Aution voimakkaat ja vilpittömät kappaleet kaipuusta ja rakkaudesta ovat lumonneet sekä kuulijat että kriitikot ympäri Suomen. Autiolla on hurmaava taito onnistua maalaamaan esiin kuulijoiden tunteita hienovaraisen lohdullisesti. Pehmeyden ja tunnelmallisuuden sidosaineena toimii häkellyttävä intensiivisen rohkea voima ja etenkin lyyrinen ilmaisu on täynnä painavaa kuultavaa.
⏰ Showtime klo 19.00
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Linnateatteri, Humalistonkatu 8b, FI-20100 Turku, Suomi,Turku, Finland

Tickets

Discover more events by tags:

Concerts in Turku

Sharing is Caring:

More Events in Turku

Sibbe Live!: Turku Ensemble 40 vuotta
Wed, 12 Mar, 2025 at 07:00 pm Sibbe Live!: Turku Ensemble 40 vuotta

Piispankatu 17, 20500 Turku, Finland

Metsola POP UP Raisio
Thu, 13 Mar, 2025 at 10:00 am Metsola POP UP Raisio

Kauppakeskus Mylly (Raisio, Finland)

Iltaperhekerho Koivulassa
Thu, 13 Mar, 2025 at 05:30 pm Iltaperhekerho Koivulassa

Koivulan seurakuntakoti

Meaning of Marriage, Sexuality and parenting style in African traditional and Muslim Families
Thu, 13 Mar, 2025 at 06:00 pm Meaning of Marriage, Sexuality and parenting style in African traditional and Muslim Families

Linnankatu 2, 20100 Turku, Finland

Lempe\u00e4 shamaanilaulu-\u00e4\u00e4nimatka
Thu, 13 Mar, 2025 at 06:00 pm Lempeä shamaanilaulu-äänimatka

Design By Katja Martineero

Turun Kauppatorin Suurmarkkinat
Fri, 14 Mar, 2025 at 09:00 am Turun Kauppatorin Suurmarkkinat

Turun kauppatori

Kube @ Teatro in Turku
Fri, 14 Mar, 2025 at 12:00 pm Kube @ Teatro in Turku

Teatro

Nuorten Sopukka: Tuleva p\u00e4iv\u00e4
Fri, 14 Mar, 2025 at 06:00 pm Nuorten Sopukka: Tuleva päivä

Itäinen Rantakatu 14, 20800 Turku, Finland

Det som blir kvar
Fri, 14 Mar, 2025 at 06:30 pm Det som blir kvar

Auragatan 10, 20100 Turku, Finland

Fox, baby, fox! Aninkaisten S\u00e4vel Kaarina-talossa
Fri, 14 Mar, 2025 at 07:00 pm Fox, baby, fox! Aninkaisten Sävel Kaarina-talossa

Kaarina-Talo

Telmu-klubi: Jukka Nissinen (soolo)
Fri, 14 Mar, 2025 at 08:00 pm Telmu-klubi: Jukka Nissinen (soolo)

Bar Ö

Turku is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Turku Events