Advertisement
Lahen lapset - ilta yhdessä nuorten puolesta 💖Lahen lapset sai alkunsa halusta tehdä jotakin hyvää.
Jotain, mikä näyttäisi nuorille, etteivät he ole yksin.
Taustalla ei ole yhdistystä, järjestöä tai rahoittajaa, vaan joukko ihmisiä, jotka haluavat antaa aikaansa ja osaamistaan yhteisen hyvän eteen.
Kaikki tapahtuu talkoovoimin alusta loppuun asti, sydämestä ja vapaaehtoisesti, ihmiseltä ihmiselle.
Toteutimme tämän jo kerran ja nyt nuorten toiveesta tapahtuma järjestetään uudelleen ✨
15.1 2026 klo 17-21 Walimo Vesijärvenkatu 25 15140 Lahti.
Tämä ilta on tehty nuorille, mutta se on avoin kaikille.
Tarkoitus on luoda paikka, jossa jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi, hyväksytyksi ja tärkeäksi.
Haluamme osoittaa, että me välitämme ja että apua ja tukea on olemassa, eikä kenenkään tarvitse selvitä yksin.
Lahden lapset ilta on maksuton ja ikärajaton tapahtuma.
Vaikka pääpaino on nuorissa, toivotamme tervetulleiksi myös kaikki aikuiset ja perheet, jotka haluavat olla mukana luomassa toivoa ja yhteisöllisyyttä.
Kyse ei ole vain tapahtumasta, vaan viestistä: me olemme täällä, me kuuntelemme, ja me uskomme parempaan huomiseen!
Erityisen tärkeää meille on, että tämä kiusaamista vastaan suunnattu ilta on hetki, jolloin jokainen saa olla oma itsensä ilman pelkoa, häpeää tai yksinäisyyttä. Sellainen kuin jokaisen päivän pitäisi olla.
Tarkempi ohjelma ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä tapahtumaa!
Huom📢
Aikuisille, vanhemmille, nuorten kanssa työskenteleville tai asiasta kiinnostuneille on luvassa työkaluja kiusaamisen vastaiseen työhön Walimon kabinetissa klo 19-21.
Siitäkin tarkemmat tiedot lähempänä.
#lahenlapset #meidänlapset #kiusaamistavastaan #lapset #nuoret #tapahtuma #omailta #Walimo #tammikuu2026 #tervetuloa #ollaantukena #ollaanläsnä #saahalata #yhdessäolemmeenemmän #tehdäänjotainkaunista #tehdäänjotainsuuremmoista
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Walimo, Vesijärvenkatu 25,Lahti, Finland
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.











