Advertisement
Antero Tervonen saapuu kirjastolle kertomaan Pyhäjoen maataloudesta 1700-luvun lopulla tiistaina 8.4. klo 18. Tervonen on tutkinut Pyhäjoen maantarkastuspöytäkirjoja tuolta ajalta. 1780-luvun lopulla ja 1790-luvulla Oulun läänissä toimeenpantiin maantarkastuksia (jordransakning), jotka kirjattiin maantarkastuspöytäkirjoihin ja -luetteloihin. Maantarkastusten toimeenpanon takana oli Oulun läänin maaherrana vuosina 1785–1800 toiminut Johan Fredrik Carpelan.
Yleisesti maantarkastukset, joita aika ajoin pantiin toimeen, olivat verotuksen järjestelyyn kuuluvia tutkimuksia. Carpelanin toimeenpanemien maantarkastusten tarkoitus oli kuitenkin laajempi. Maaherra halusi saada yksityiskohtaisia tietoja lääninsä taloudellista oloista, ”eduista ja puutteista sekä taloudenhoitotavoista”, jotta ”paljon varmimmin saisi tilaisuuden ryhtyä toimenpiteisiin maan toimeentulon ja kansan vaurastumisen ja hyvinvoinnin edistämiseksi.”
Pöytäkirjat ja luettelot tarjoavat poikkeuksellisen mikrotasoista informaatiota tilojen maataloudesta. Karja-, pelto- ja niittyvarallisuutta koskevien numeeristen tietojen ohella tilakohtaisia tietoja maan laadusta ja erinäisistä taloudellista edistysaskelista kuten ojituksista, uusista viljelykasveista, rakennuksista jne. ja toisaalta myös viljelyksen esteistä ja haasteista kuten karjantaudeista, viljelysten hallanarkuudesta ja kevättulvien viljelyksille aiheuttamista vahingoista. Arvioidaanpa vielä – aika suorasukaisestikin – jokaisen talollisen ahkeruutta ja kyvykkyyttä.
Tule siis kuuntelemaan ja keskustelemaan, oliko sinun esi-isäsi ”tolkku isäntä” ja millainen talosi tai sukutilasi oli 230 vuotta sitten!
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Ruukintie 1, 86100 Pyhäjoki, Finland, Ruukintie 1, FI-86100 Pyhäjoki, Suomi,Pyhäjoki, Oulun Lääni, Finland, Oulu