Kotiteollisuus - Isänpäiväkeikka

Sun Nov 14 2021 at 08:00 pm to 10:00 pm UTC+03:00

Vuotalo | Helsinki

Kulttuuri Helsinki
Publisher/HostKulttuuri Helsinki
Kotiteollisuus - Is\u00e4np\u00e4iv\u00e4keikka Su 14.11. Klo 19 Kotiteollisuus - Isänpäiväkeikka
LIPUT: 33 €, Lippu.fi
Vuotalo
Mosaiikkitori 2, Helsinki

Lappeenrantalainen Kotiteollisuus on yksi suomalaisen raskaan rokin arvostetuimmista yhtyeistä. Kotiteollisuus tunnettiin vuosina 1993-1997 nimellä Hullu ukko ja Kotiteollisuus. Vuonna 1997 bändi muutti nimen nykyiselleen. Kotiteollisuus voitti parhaan hard rock-metalli -albumin Emman vuonna 2004 albumillaan Helvetistä itään, joka olikin yhtyeen läpimurto. Suurimmista hiteistä mainittakoon mm. Rakastaa/ei rakasta, Helvetistä itään ja Minä olen.

Kotiteollisuuden keulakuva Jouni Hynynen toimii paitsi yhtyeen laulajana, kitaristina ja sanoittajana myös säveltäjänä ja sovittajana. Jouni Hynynen on myös julkaissut lukuisia kirjallisia teoksia.
Maaliskuussa 2014 yhtye ilmoitti, että pitkään keikoilla mukana ollut Miitri Aaltonen on otettu yhtyeeseen tasavertaiseksi jäseneksi.
Kotiteollisuus on koko uransa ajan keikkaillut ahkerasti muun muassa festareilla ja kiertueilla. Jouni Hynynen summaa: ”Keikkailussa on parasta se, että silloin ollaan aidossa kontaktissa faneihin. Keikoista saa valtavasti virtaa, vaikka meidän energiatasolla sitä haihtuu samalla myös hikenä ja pieruina taivaan tuuliin. Mutta tietääpähän ainakin tehneensä jotain, kun valumme keikkojen jälkeen takahuoneeseen puuskuttamaan ja puristamaan hikeä läpimäristä paidoistamme. Mutta kontakti yleisöön, se on tärkeintä ja antavinta”.

Jouni Hynynen – laulu ja kitara
Jari Sinkkonen – rummut ja taustalaulu
Janne Hongisto – bassokitara ja taustalaulu
Miitri Aaltonen – kitara ja taustalaulu

Kesto: 2 x n. 40-45 min, tauko 20-30 min
Kieli: suomi

Event Venue & Nearby Stays

Vuotalo, Mosaiikkitori 2, 00980, Helsinki, Finland

Tickets

Sharing is Caring:

More Events in Helsinki

Dance For Life- juhlagaala 14.11.2021 klo 15.00
Sun Nov 14 2021 at 04:00 pm Dance For Life- juhlagaala 14.11.2021 klo 15.00

Aleksanterin teatteri

Dance For Life -juhlagaala
Sun Nov 14 2021 at 04:00 pm Dance For Life -juhlagaala

Aleksanterin teatteri

Tunnelukot ja erityisherkkyys
Sun Nov 14 2021 at 05:00 pm Tunnelukot ja erityisherkkyys

Marika Rosenborg - Uuden elämän värit

Aarne Roeringin muistoseurat
Sun Nov 14 2021 at 05:00 pm Aarne Roeringin muistoseurat

Helsingin Seuratupa

PILATEKSEN ALKEISKURSSI
Sun Nov 14 2021 at 05:15 pm PILATEKSEN ALKEISKURSSI

SILTA Jooga Pilates

Taideneuvola: Huhuilua ja pillittely\u00e4
Mon Nov 15 2021 at 11:00 am Taideneuvola: Huhuilua ja pillittelyä

Maunula-talo

Vauvahierontakurssi vanhemmille - Helsinki
Mon Nov 15 2021 at 11:00 am Vauvahierontakurssi vanhemmille - Helsinki

Elonaskel

Joogaa el\u00e4inten vuoksi
Mon Nov 15 2021 at 01:00 pm Joogaa eläinten vuoksi

Roots Helsinki

MMA Helsinki: S\u00e4\u00e4nt\u00f6m\u00e4\u00e4r\u00e4inen syyskokous ma 15.11.2021
Mon Nov 15 2021 at 06:00 pm MMA Helsinki: Sääntömääräinen syyskokous ma 15.11.2021

Kulttuuritalo (Helsinki)

Club del libro - Appuntamento di novembre
Mon Nov 15 2021 at 06:30 pm Club del libro - Appuntamento di novembre

Kirjasto Helsinki

Kirjailijavieraana Pelle Miljoona
Mon Nov 15 2021 at 07:00 pm Kirjailijavieraana Pelle Miljoona

Kirjasto Helsinki (Itäkeskus)

Helsinki is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Helsinki Events