Konferenssi Musiikkitalon uruista

Sun Oct 16 2022 at 12:00 pm

Musiikkitalo | Helsinki

Musiikkitalon Urut Soimaan ry
Publisher/HostMusiikkitalon Urut Soimaan ry
Konferenssi Musiikkitalon uruista
Advertisement
Musiikkitalon urut saivat lähtölaukauksensa Kaija Saariahon lahjoituksesta. Hän lahjoitti isänsä perintönä saadut miljoona euroa Musiikkitalon uusien urkujen hankintaan joulukuussa 2017. Urkurakentaja valittiin kesäkuussa 2018 ja siitä lähtien urkuja on rakennettu tiiviisti niin Itävallassa kuin nyt Suomessakin. Urut on pystytetty ja suurin osa pilleistä ovat löytäneet paikkansa urkujen sisällä. Äänitystyö ja soinnin viimeistely on täydessä vauhdissa. Loppuun työ saatetaan kesän 2023 aikana ja urut ovat soittovalmiit syksyllä 2023. Avajaiset pidetään uutena vuonna 1.1.2024. Avajaisviikon ensimmäisen konsertin soittaa urkutyöryhmässä mukana ollut Pariisin konservatorion professori ja Notre-Dame -kirkon pääurkuri Olivier Latry.
Kaija Saariaho 70 -festivaalin yksi tapahtumista sunnuntaina 16.10. kello 12–16.15 on englanninkielinen urkuseminaari, joka keskittyy Musiikkitalon urkuihin. Mukana esittelemässä soitinta ja sen mahdollisuuksia ovat urkujen rakentaja Wendelin Eberle ja asiantuntijana toiminut professori Olivier Latry. Montréalin konserttisalin urkuri Jean-Willy Kunz kertoo urkurin velvollisuuksista konserttisalin urkurina. Säveltäjät Matthew Whittal ja Maija Hynninen sekä kapellimestari Petri Komulainen paljastavat mitä uudet urut voivat merkitä luovalle ja esittävälle säveltaiteelle urkurajat ylittävissä tuotannoissa. Seminaari päättyy tulevaisuuden musiikkia käsittelevään paneelikeskusteluun, jossa eri musiikkialojen asiantuntijat alustavat tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja sitä voi seurata joko paikan päällä Organossa tai etänä.
12 Opening: Organist, Dr. Jan Lehtola, Member of the referee group, Helsinki
12.05 Organ building project, organization behind the project: Kaisa Näreranta, Project Manager Helsinki Music Centre, Helsinki
12.15 Technical planning of the instrument: Organist Pekka Suikkanen, Member of the referee group, Helsinki
12.35 Music Centre Organ Director Wendelin Eberle, Rieger Orgelbau, Chwarzach, Austria
12.55 Music for organ and symphonic orchestra: Composer Matthew Whittall, Helsinki
13.15: The concert hall organ in the 21st century: the Montreal model: Organist Jean-Willy Kunz, La Maison Symphonique, Montreal, Canada
13.35 Break
13.55 New organ – possibilities and challenges for the orchestra: Conductor, lecturer Petri Komulainen, Sibelius Academy, Helsinki
14.15 The Possibilities of a New Organ – Composer in the Candy Store: Composer Dr. Maija Hynninen, Helsinki
14.35 Concert Hall Organs from the perspective of concert organist: Organist, prof. Olivier Latry, Member of the referee group, Paris, France
15 Break
15.15 Discussion on future organ music

Aliisa Barrière, conductor
Adina Dumitrescu, composer
Tapio Hakanen, DJ Orkidea, Head of Music at YleX
Aleksi Malmberg, Helsinki Philharmonic Orchestra general manager
Irina Vavilova, organist
Olli Virtaperko, composer

16.15 Ending
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Musiikkitalo, Mannerheimintie 13a, Helsinki, Finland

Sharing is Caring: