Advertisement
Kivesveto Go Go on tehtaillut modernin päivän maakuntalauluja Pohjola-talon varjoista jo lähes viidentoista vuoden ajan, ja siinä samalla noussut yhdeksi suomipunkin suosituimmista nimistä.Ja miksei olisi, sillä kyllähän bändin nerokkaat rallit, kuten "Tajuutsä jätkä?" ja "Äiti hei!" ovat genrensä ehdottomia klassikoita.
Loppuunmyydyillä julkaisuillaan ja energisillä keikoillaan mainetta niittäneen nelikon melodinen kaahaus rakentuu tarttuvien hoilotusten ja iskevien kitarariffien varaan.
PUOLI YHDEKSÄN UUTISET
Uuden albumin kesällä 2025 julkaissut Puoli yhdeksän uutiset hyppää liekehtivästä mäkihyppytornista suoraan avantoon ja havahtuu todellisuuteen, joka on yhtä absurdi kun nykyhetki ympärillämme. Tuore Toivon tuolla puolen -albumi vie yhtyeen ilmaisua debyyttialbuminsa energisestä kaahauksesta kohti vivahteikkaampaa skandinaavisen action rockin groovea, melodisia äänivalleja ja yllätyksellisiä sovituksia pysyen samalla uskollisena raivokkaan ilmaisun juurilleen.
Puoli yhdeksän uutiset on julkaisut kaksi studioalbumia Toivon tuolla puolen (2025) ja Puoli yhdeksän uutiset (2022), kaksi EP -julkaisua sekä splittiseiskan Törmäyskurssilla (2019)
https://open.spotify.com/artist/3DlF59hFCI7JKRpyGgcdX8?si=wDxTTCFkSlWTrwfoZsfceg
Liput:
Ennakkoon 15€
Ovelta 18€
Ovet klo 21.00
Showtime klo 22.00
K-18
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Asemakatu 1, 45100 Kouvola, Finland, Asemakatu 2a, FI-45100 Kouvola, Suomi, Kuusankoski, Finland
Tickets