Advertisement
Saturday Night Fever kuvaa 1970-luvun diskokulttuuria rankan ja realistisen, New Yorkin Brooklyniin sijoittuvan tarinan kautta. Se on John Travoltan läpimurtoelokuva. Elokuvan ohjasi vuonna 1977 John Badham. Näytös on Keravan kirjastossa tiistaina 6.5. klo 18. Elokuvan ikäraja on 12 vuotta ja kesto 1 tunti 59 min. Elokuvan esittelee Timo Malmi. Näytökseen on vapaa pääsy.Tony Manero on 19-vuotias maalikaupan myyjä, jonka elämän kohokohtia ovat viikonloput 2001-diskon tanssilattialla. Siellä hän on tanssilattian kuningas. Tony osallistuu tanssikilpailuun hienostuneen Stephanien kanssa, jolla on Tonya kunnianhimoisemmat tavoitteet. Vähitellen myös Tony alkaa miettimään elämänsä merkityksellisyyttä.
Elokuva loi uuden nuorisokulttuurin, pukeutumisen ja tanssityylin sekä nosti The Bee Gees -yhtyeen suosionsa huipulle. Biisi ”Staying Alive” on elokuvan ja disco-aikakauden tunnussävel. Saturday Night Fever -elokuvalla on tärkeä osa tanssielokuvan, nuorisokulttuurien kuvauksen ja populaarikulttuurin historiassa.
John Travoltan näyttelijäparina on Karen Lynn Gorney.
Näytös on osa Dance@Kerava -teemaviikkoa.
Kuva: Pixabay
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Paasikivenkatu 12, 04200 Kerava, Finland, Paasikivenkatu 12, FI-04200 Kerava, Suomi,Kerava, Sipoo, Finland