Advertisement
Annelin aika on dokumenttielokuva näyttelijä Anneli Saulista, rohkeasta naisesta, jolle nuorena lyöty seksisymbolin leima oli elämänmittainen kirous – ja lahja. Naisesta, joka murtautui annetusta muotista ja raivasi oman tiensä, ympäristön mielipiteistä piittaamatta. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut vuonna 2024 Saara Cantell. Kesto on 1 tunti 23 min ja ikäraja 7 vuotta. Näytökset ovat Keravan kirjastossa tiistaina 11.2. HUOM! Näytöksiä on kaksi: klo 14 ja klo 18. Elokuvan esittelee Timo Malmi klo 18 näytöksessä. Näytöksiin on vapaa pääsy.Elokuva avaa ainutlaatuisia hetkiä Anneli Saulin muistoihin keskustelujen ja lumoavien elokuvien kautta. Naiset puhuivat työstä, elämästä, ja tietenkin miehistä.
Suomi-elokuvan kulta-ajan nostalgia, Saksan elokuvat, ajankuva sekä keskustelut ystävien kesken punoutuvat yhdeksi kertomukseksi: siinä köyhistä oloista lähtevä nuori tyttö valloittaa valkokankaan, mutta hinta on kova. Tähteys tarkoittaa yksinäisyyttä. Toisaalta se mahdollistaa lähdön Saksaan, kun Suomen studioelokuvat hiipuvat. Saksan seurapiireistä paluu Suomeen on ankara: töitä ei entiselle tähdelle löydy, vaan pienen lapsen äidin on suunnattava rakennustöihin Ruotsiin.
1950- ja 1960-luvun totuudet ”naisen paikasta” tuntuvat tänä päivänä koomisilta tai raivostuttavilta. Ja välillä valitettavan tutuilta. Eikä elokuvamaailma ollut turvallinen paikka edes tähtinäyttelijättärelle. Anneli Saulin elämässä oli kaikki ainekset tragediaan, mutta hän ei koskaan suostunut uhrin rooliin. Annelin tarina on samaan aikaan samastuttava ja hämmästyttävä. Koskettava ja inspiroiva.
Tilaisuuden järjestää Keravan kaupunginkirjasto.
Teksti ja kuva: Pirkanmaan elokuvakeskus.
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Paasikivenkatu 12, 04200 Kerava, Finland, Paasikivenkatu 12, FI-04200 Kerava, Suomi,Kerava, Sipoo, Finland