Advertisement
Yhteiskunnallinen polarisaatio säteilee myös kasvatukseen ja koulutukseen. Keskusteluilmapiiri voi tuntua ehdottomalta ja erilaisia näkökulmia torjuvalta, eikä joitakin asioita tohdita edes käsitellä.Miksi esimerkiksi rasismin, sukupuolen ja seksuaalietiikan kaltaiset aiheet herättävät vahvoja tunteita, ja miten näihin tunteisiin pitäisi opetustilanteissa suhtautua? Miten mahdollistetaan avoin ja monipuolinen keskustelu sen sijaan että antauduttaisiin hymistelylle ja vaikenemiselle?
Mikko Puustisen, Jenni Marjokorven ja Janne Säntin toimittama Erimielisten tila: Vaikeiden aiheiden käsittely opetuksessa (Gaudeamus) tarjoaa vastauksia näihin kysymyksiin ja johdattaa kiperien aiheiden parissa luovimiseen sekä keskustelutaitojen kehittämiseen. Teoksessa kuvataan eri koulutusasteiden ja oppiaineiden näkökulmista, millaiset aiheet ovat vaikeita ja miten niistä voidaan siitä huolimatta keskustella rakentavasti ja tietoon nojaten.
Teos myös muistuttaa, miksi tällaisiin aiheisiin tarttuminen on jopa välttämätöntä: koulutuksen tarjoama tieto ja kyky keskustella kaikkien kanssa on paras lähtökohta demokratian ylläpitämiseen.
Tervetuloa teoksen julkistustilaisuuteen!
Kirjakauppa Rosebud Sivullinen, (Kaisaniemenkatu 5, Helsinki)
To 13.3. klo 17.00
Ohjelma:
Alkusanat
Mikko Puustinen, historian ja yhteiskunnallisten aineiden yliopistonlehtori
Jenni Marjokorpi, suomen kielen ja kirjallisuuden didaktiikan yliopistonlehtori
Janne Säntti, aikuiskasvatukseen suuntautuvien opettajan pedagogisten opintojen yliopistonlehtori
Haastattelut
Keskustelut juontaa historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja muusikko Matti Johannes Koivu.
I Pitääkö erimielisten tilan olla turvallinen?
Katja Thomson, musiikkikasvatuksen yliopistonlehtori, Taideyliopisto
Essi Ikonen, filosofian, psykologian ja elämänkatsomustiedon sekä luovien tutkimusmenetelmien opettaja, Konepajan aikuislukio ja Helsingin yliopisto
II Toisinajattelija luokkahuoneessa: tapausesimerkkinä evoluution opetus
Rope Kojonen, systemaattisen teologian yliopistonlehtori
Elina Särkelä, biologian ja maantieteen didaktiikan yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
III Sopimattomien tarinoiden sensuuri
Jenni Marjokorpi
Monja Kataja, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Kallion lukio
IV Polarisaatio, tunteet ja politiikasta keskustelun vaikeus
Mikko Puustinen
Sonja Helkala, demokratiakasvatuksen väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto
Tutustu kirjaan ja kirjoittajiin: https://www.gaudeamus.fi/teos/erimielisten-tila/
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Rosebud Books - Kirjakauppoja. Bookshops., Kaisatalo, Kaisaniemenkatu 5 ,Helsinki, Finland