Advertisement
Kirjailija Markus Nummi kertoo romaanistaan Käräjät (Otava 2024) ja sen syntyprosessista. Esillä on myös kerrotun tarinan historiallinen todellisuuspohja 1930-luvun tapahtumissa.Käräjät on historiallinen romaani salaperäisestä rikosvyyhdistä, sydämiin kätketystä, vuosikymmenet ylittävästä ystävyydestä ja rakkauden voimasta.
Kevät 1938. Nuori etsivä saapuu ensimmäiselle komennukselleen pieneen pitäjään Etelä-Pohjanmaalla tutkimaan sikiönlähdetysepäilyä. Mieleltään järkkynyt, koko kylän tuntema Vilja-täti sysää liikkeelle tapahtumaketjun, jonka päätteeksi käräjille joutuu yli neljäkymmentä ihmistä. Mutta mitä Viljalle itselleen on tapahtunut? Kenelle tuomio lopulta julistetaan? Kuka on uhri ja kuka rikollinen, ja onko kukaan syytön?
Joku tietää ja on valmis säilyttämään salaisuutensa läpi vuosikymmenten.
”Käräjät on suurteos, jonka jokainen ajatus kerrostuu eheästi toisensa päälle, yksittäisistä kielikuvista ja murresanoista koko draaman kaareen. Bravo!” – Helsingin Sanomat
Markus Nummi (s.1959) on opiskellut historiaa ja filosofiaa ja työskennellyt käsikirjoittajana, ohjaajana ja tuottajana elokuvan ja teatterin alalla.
Nummen esikoisteos Kadonnut Pariisi, älyllisesti haastava ja ilkikurinen fantasiaromaani, ilmestyi vuonna 1994. Nummi sai romaanista J. H. Erkon palkinnon. Teos oli myös Runeberg-palkintoehdokkaana ja Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaana 1998.
Markus Nummen Karkkipäivä-romaani oli vuoden 2010 Finlandia-ehdokkaana.
kuva: Sabrina Bqain / Otava
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Töölön kirjasto, Topeliuksenkatu 6, 00250 Helsinki,Helsinki, Finland