Advertisement
Sanoittaja-säveltäjä Raul Reimanin syntymästä tuli kuluneeksi 75 vuotta 11.9.2025. Merkkipäivän kunniaksi julkaistiin Juha-Matti Tammelan ja Antti Luukkasen kirjoittama elämäkerta Raul Reiman – iskelmäsanoittajan elämä (Tammi). Odotettu teos on saanut erinomaisen vastaanoton. Se on saatavilla myös Tammelan lukemana äänikirjana kaikissa äänikirjapalveluissa.Reiman sanoitti vuosina 1974–1987 liki 1300 oman aikansa pop- ja iskelmälaulua, joista lukuisista on tullut ikivihreitä. Lisäksi hän sävelsi 205 teosta, joiden joukossa on useita hittejä. Hän oli myös Prinsessa Kultakutri -rock-yhtyeen keulakuva, solisti ja kitaristi. Sääksmäen Tarttilassa ja Toijalassa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt sähköasentaja oli itseoppinut muusikko, säveltäjä ja sanoittaja, jonka lauluntekijän ura alkoi toden teolla hänen muutettuaan perheensä kanssa Kirkkonummen Masalaan ja jätettyään sähkötyöt. Elämänsä viimeiset puolitoista vuotta hän asui Lohjan Lehmijärvellä, jossa hänen maallinen taipaleensa päättyi vain 36-vuotiaana pitkään kestäneen masennuksen ja työuupumuksen myötä itsemurhaan.
Reiman teki lauluja lähes kaikille 1970–1980-lukujen pop- ja iskelmäartisteista. Hänen pääasialliset yhteistyökumppaninsa olivat Jori Sivonen ja Veikko Samuli, ja säveltäjä-sanoittajayhteistyötä oli yli 70 säveltäjän kanssa. Reiman voitti Syksyn sävelen kahdesti: vuonna 1979 Lea Lavenin esittämällä kappaleella Ei oo, ei tuu ja vuonna 1983 Jonnan esittämällä Minttu sekä Ville. Reimanin ja Sivosen yhteistyönä syntynyt Kake Randelinin Avaa hakas sai ensimmäisen koskaan jaetun Emma-palkinnon vuoden iskelmänä 1983.
Reiman muistetaan erityisesti hänen käännöshiteistään ja kiinnostuksestaan tuonpuoleiseen ja kuolemaa käsittelevistä hiteistään, kuten Rexin Puhtaat purjeet, Lea Lavenin Aamulla rakkaani näin ja Taiskan Hiroshima. Aihealue kattoi kuitenkin koko elämän kirjon iloineen ja suruineen, ja syrjään vetäytynyt ja julkisuutta karttanut Reiman puhui sanoituksillaan. Hittilista on valtava, mm. Paula Koivuniemen Tummat silmät, ruskea tukka, Sata kesää tuhat yötä ja Luotan sydämen ääneen, Kake Randelinin Tarja ja Kielletyt tunteet, Nisa Sorayan Huone 105 ja Anna rakas raju hetki, Juhamatin Volga, Pieni ja lämpöinen, Satu Pentikäisen Jos se voisi olla totta, Matti Eskon Lämmin hellä pehmoinen, Frederikin Titanic ja Kolmekymppinen, Mona Caritan Rasputin ja Anna kulta anna, Virve Rostin Soita kelloain ja Koputa puuta, Einin Kesä ja yö, Meiju Suvaksen Tahdon sinut ja suurimpana Kari Tapion Olen suomalainen.
Juha-Matti Tammela saapuu esittelemään Reiman-elämäkertaa Jyväskylän kaupunginkirjaston Kulttuurilavalle pe 21.11.2025 klo 16.30–18.00. Tammela kertoo Reimanista ja hänen tuotannostaan sekä elämäkerran ja äänikirjan tekemisestä. Esittelyssä edetään kuvien kautta ja välillä kuunnellaan myös joitain poimintoja Reimanin laajasta tuotannosta. Tammela on tuottanut ja juontaa myös Jyväskylän Paviljongilla olevan Raul Reiman -iskelmäshow'n ti 30.12.2025. Siellä esiintymässä on 16 solistia, joista liki kaikki ovat Reimanin tuotannon alkuperäislevyttäjiä 70–80-luvuilta.
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Pääkirjasto: Vapaudenkatu 39–41, 40100 Jyväskylä, Finland, Jyväskylän Pääkirjasto, Vapaudenkatu 41, FI-40100 Jyväskylä, Suomi, Jyväskylä, Finland
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.











