Kiitos Perhosista EP:n julkkarikeikka

Sat, 30 Aug, 2025 at 07:00 pm UTC+03:00

Näyttämö | Juuka

Regina Launivuo musiikki
Publisher/HostRegina Launivuo musiikki
Kiitos Perhosista EP:n julkkarikeikka
Advertisement
Regina Launivuo
Kiitos Perhosista EP:n julkaisukeikka.
Regina Launivuo on tehnyt omaa anteeksipyytelemätöntä tarinallista poprockia omakustanneartistina vuodesta 2019. Julkaisuja on kertynyt jo jonkin verran ja nyt on taas uuden aika. Kiitos Perhosista EP on viiden kappaleen matka tunteiden vuoristoradassa ja se on samalla uuden bändikokoonpanon debyyttilevy.
"Levy on äärettömän henkilökohtainen ja siksi samaistuttava."
Joensuun Näyttämöllä kuullaan levyn biisien lisäksi myös muuta Regina Launivuon tuotantoa, vanhempaa sekä täysin uutta. Tulossa on tunnelmallinen ja ravisteleva konserttikokemus.

Lämppäriksi tulee duo nimeltä Sähkökoira.
Sähkökoira on Armi ”Harmis” Harmion ja Aava ”Avis” Kaskimaan feministinen alternative-punk-pop-duo, jonka kappaleet käsittelevät elämän vääryyksiä ja oikeuksia, sekä suuria ja pieniä asioita. Kappaleiden teemat vaihtelevat aina maailmanmatkailusta sukujuhliin. Laulujen lisäksi Kaskimaa säestää kitaralla ja Harmio soittaa mausteeksi stylofonia. Yhtyeen maskottina toimii paristoilla toimiva koiralelu Pertsa, jonka mukaan bändi on nimetty.

K18
Liput 15/10€
https://www.tiketti.fi/regina-launivuo-bandi-sahkokoira-nayttamo-joensuu-lippuja/110310
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Näyttämö, Koskikatu 8,Joensuu, Juuka, Finland

Sharing is Caring:

More Events in Juuka

Agilityn kisanomaiset treenit + JoA Cup
Sat, 30 Aug at 12:00 pm Agilityn kisanomaiset treenit + JoA Cup

Pärnävaaran Koiraurheilukeskus

Kolin Y\u00f6 30.8.
Sat, 30 Aug at 01:00 pm Kolin Yö 30.8.

Kolintie 94b, FI-83960 Lieksa, Suomi

Rajatanssit
Sat, 30 Aug at 03:00 pm Rajatanssit

Kesäravintola Tuulaaki

Nuku y\u00f6 ulkona - tapahtuma
Sat, 30 Aug at 03:00 pm Nuku yö ulkona - tapahtuma

Petkeljärventie 61, 82900 Ilomantsi, Finland

PIHAn Venetsialaiset
Sat, 30 Aug at 05:00 pm PIHAn Venetsialaiset

Itäranta 1, 80100 Joensuu, Finland

Erno 40v. Party Time Excellent
Sat, 30 Aug at 06:00 pm Erno 40v. Party Time Excellent

Suvantokatu 6, FI-80100 Joensuu, Suomi

Burnout \/ H\u00f6yti\u00e4isen Tuvan venetsialaiset
Sat, 30 Aug at 09:00 pm Burnout / Höytiäisen Tuvan venetsialaiset

Satamatie 4, 81100 Kontiolahti, Finland

Folkduo Cienna Venejoen Myllyll\u00e4
Sun, 31 Aug at 05:00 pm Folkduo Cienna Venejoen Myllyllä

Romppalantie 2, FI-81160 Kontiolahti, Suomi

Iltamusiikki Juha Kotilainen, baritoni, Tuomas Pyrh\u00f6nen, urut ja piano
Sun, 31 Aug at 06:00 pm Iltamusiikki Juha Kotilainen, baritoni, Tuomas Pyrhönen, urut ja piano

Papinkatu 1b, FI-80110 Joensuu, Suomi

OutoMahis 2025 - L\u00f6yd\u00e4 tiesi opintoihin ja ty\u00f6el\u00e4m\u00e4\u00e4n!
Mon, 01 Sep at 01:00 pm OutoMahis 2025 - Löydä tiesi opintoihin ja työelämään!

Koulukatu 6, FI-83500 Outokumpu, Suomi

Joen Mawashin 50-v juhlatilaisuus
Mon, 01 Sep at 05:30 pm Joen Mawashin 50-v juhlatilaisuus

Koskikatu 12, 80100 Joensuu, Finland

Navettakonsertti Kotiseutukeskuksessa; Brel-Valssiin syntiseen Tanssiteatteri Rimpparemmin vierailu
Wed, 03 Sep at 06:00 pm Navettakonsertti Kotiseutukeskuksessa; Brel-Valssiin syntiseen Tanssiteatteri Rimpparemmin vierailu

Vierevänniementie 5, FI-81100 Kontiolahti, Suomi

Juuka is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Juuka Events