Järvenpää Soi 2022

Thu Aug 04 2022 at 01:00 pm to Sun Aug 07 2022 at 01:00 am

Rantapuisto | Helsinki

J\u00e4rvenp\u00e4\u00e4 Soi -kaupunkifestivaali
Publisher/HostJärvenpää Soi -kaupunkifestivaali
J\u00e4rvenp\u00e4\u00e4 Soi 2022
Advertisement
Kahtena edellisenä vuonna loppuunmyynyt Järvenpää Soi järjestetään suurempana kuin koskaan.
Jälleen kolmipäiväisenä Järvenpään Rantapuistossa järjestettävä kaupunkifestivaalin tähtinä nähdään mm. Jason Donovan (AUS), The Baseballs (DE), Blind Channel, Eppu Normaali, Kaija Koo, The Rasmus ja Antti Tuisku. Kaiken kaikkiaan 4.-6.8. vietettävä festivaali tarjoaa 31 artistin keikan.
Elokuun alussa Järvenpää Soi -festivaaleilla nähdään ennätyksellisen kova kattaus kotimaan suosituimpia artisteja sekä kaksi kansainvälistä artistivierasta. Perjantaina Järvenpäässä esiintyy australialainen supertähti Jason Donovan sekä viime vuonna uuden Hotshots-albumin julkaissut saksalainen rock’n roll -yhtye The Baseballs, jonka saavutuksiin lukeutuu mm. vuoden myydyimmän albumin Emma-palkinto vuodelta 2009.
Tänä vuonna toista kertaa kolmipäiväisenä käynnistettävä festivaali käynnistyy torstaina 4. elokuuta, jolloin Rantapuiston lavan valtaavat lukuisista jättihiteistään ja energisistä keikoistaan tunnettu Lauri Tähkä, ensi kesänä 40-vuotista uraansa juhliva Kolmas Nainen, Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Suvi Teräsniska, vastustamattomalla energialla varustettu Olavi Uusivirta, vaasalainen punk-legenda Klamydia, Egotripin rinnalla soolouraa tekevä Knipi, uutta albumiaan valmisteleva Uniklubi, Raskasta Joulua -kiertueilta tunnettu JP Leppäluoto ja netin keskustelupalstoilta sanoituksensa kokoava Kalevauva.Fi.
Perjantaina Jason Donovanin ja The Baseballsien lisäksi Järvenpää Soissa oman keikkansa heittävät musiikillaan sukupolvia yhdistävä kestosuosikki Kaija Koo, Negative-yhtyeestä soolouralle lähtenyt Jonne Aaron, juuri uuden 1000X -albumin julkaissut kotimainen kestosuosikki Neljä Ruusua, energisellä ja monipuolisella tuotannollaan kotimaisen poprockin kiintotähdeksi noussut Irina, jo esikoislevyllään platinaa myynyt Mikko Harju, listojen kärjet kappaleillaan vuonna 2021 vallannut tuleva supertähti Viivi, alkuvuodesta Teflon Brothersien ja Güntherin kanssa yhteisbiisin Just Do It -julkaissut Oku Luukkainen ja platinaa striimanneella debyyttialbumillaan yhdeksi maamme mielenkiintoisimmista uusista artisteista noussut Costee.
Lauantaina Järvenpää Soi -festivaaleilla esiintyvät Suomen kirkkain pop-tähti Antti Tuisku, suomenkielisen rockin kulmakiviin lukeutuva tamperelaissuuruus Eppu Normaali, hurmiota meillä ja maailmalla nostattanut Blind Channel, Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva The Rasmus, koskettavista balladeistaan tunnettu Neon 2, Vauhti kiihtyy feat. Matti ja Teppo -jättihitillään lopullisen läpimurron tehnyt bilebändi Portion Boys, lukuisia kulta- ja platinasinglejä vuosien varrella julkaissut Stig, takuuvarma tunnelman nostattaja Martti Servo ja Napander, muun muassa Alla vaahterapuun ja Odota -hiteistään tunnettu Aikakone, Ujo poika -hitillään yli kaksi miljoonaa striimiä kerännyt Jenni ja Juho sekä Joel Mäkisen ja Tuomas Wäinölän rock’nrollin ilosanomaa levittävä Joel Herttua.
Järvenpää Soi -festivaalin aikana alueella on monipuolista ruokaa ja juomaa myyviä ruokamyyntipisteitä. Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta.
Järvenpää Soi -festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019, jolloin festivaali keräsi jo yli 10 000 kävijää. Kaupunkifestivaali päästiin järjestämään koronrajoitusten puitteissa myös kesinä 2020 ja 2021, joista kumpikin myytiin loppuun. Viime vuonna Järvenpää Soi-festivaalista nautti peräti 15 000 festivaalivierasta. Historian ensimmäinen Salo Soi -festivaali järjestettiin kesällä 2019, jolloin tapahtuma myytiin loppuun jo etukäteen.
JÄRVENPÄÄ SOI 4-6.8.2022
Rantapuisto, Järvenpää
K 18
Portit auki joka päivä klo 13-01
Esiintyjät :
To:
Lauri Tähkä
Kolmas Nainen
Suvi Teräsniska
Olavi Uusivirta
Klamydia
Knipi
Uniklubi
Jp Leppähuolto
Kalevauva.Fi
Pe :
Jason Donovan (AUS)
Kaija Koo
The Baseballs (DE)
Jonne Aaron
Neljä Ruusua
Irina
Viivi
Oku Luukkainen
Mikko Harju
Costee
Luukas Oja
LA
Antti Tuisku
Eppu Normaali
Blind Channel
The Rasmus
Neon 2
Portion Boys
Stig
Martti Servo ja Napander
Aikakone
Jenni ja Juho
Joel Herttua
Liput:
Perusliput:
to 59,90 €
pe 59,90 €
la 69,90 €
Kolmen päivän lippu: rajoitettu erä hintaan 99,90 €
Priority-liput:
Yhden päivän priority-lippu 99,90 €
Kahden päivän (pe-la) priority-lippu 159,90 €
Kolmen päivän priority-lippu 189,90€
Priority lippu sisältää passin ja kaulanauhan, pääsyn omalle priority-alueelle, jossa on oma teltta, baari ja omat saniteettipalvelut. Priority-alueelta on näkyvyys lavalle. Tarjolla on lisäksi pientä suolaista naposteltavaa. Huom! Lippu ei sisällä omia istumapaikkoja.
Järjestäjä: RH Entertainment Oy
#rhentertainment #jarvenpaasoi #festivaali #musiikki #soi #soifestivaalit #JasonDonovan #TheBaseballs #BlindChannel #EppuNormaali #KaijaKoo #TheRasmus #AnttiTuisku #stig #aikakone #neon2 #irina #luukasoja #costee #djokuluukkainen #therasmus
www.jarvenpaasoi.fi
https://www.lippu.fi/artist/jarvenpaa-soi
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Rantapuisto, Rantapuisto,Järvenpää, Finland, Helsinki

Tickets

Discover more events by tags:

Sports in HelsinkiArt in Helsinki

Sharing is Caring: