Jaakko Kulta - Ihminen -kiertue | Tullisali, Oulu | 12.12.2025

Fri, 12 Dec, 2025 at 08:00 pm UTC+02:00

Tyrnäväntie 16, 90400 Oulu, Finland | Oulu

Tapahtumakeskus Tullisali
Publisher/HostTapahtumakeskus Tullisali
Jaakko Kulta - Ihminen -kiertue | Tullisali, Oulu | 12.12.2025
Advertisement
Ennennäkemätöntä suitsutusta livestään haaliva Jaakko Kulta suuntaa ensimmäiselle omalle kiertueelleen syksyllä 2025! Kiertue kantaa nimeä Ihminen. Liput kiertueelle tulevat myyntiin maanantaina 8.9. klo 10.
Bändinsä kanssa keikkaileva Jaakko Kulta kiertää syksyllä Suomen tunnetuimpia keikkavenueita. Keikkojen tuotantoon on tuttuun tapaan panostettu, tarjoten yleisölle vaikuttavan ja hiotun kokonaisuuden. Keikoilla ei voi välttyä artistin ja bändin hallitun kaaoksen tuomasta mukaansatempaavasta energiasta. Oulussa artisti nähdään 12. joulukuuta.
Kehutun livensä avulla uraansa kasvattaneen Jaakko Kullan keikkoja on ylistetty mediassa kriitikoidenkin toimesta. Artistin vuosi alkoi muun muassa loppuunmyydyllä Tavastian keikalla, ja sitä seurasi tiivis keikkatahti, joka piti sisällään muun muassa uransa ensimmäisen Allas Liven keikan.
Nousukiitoa nauttiva artisti tunnetaan Top 50 -listahiteistään kuten Huone (feat. Ellis), Norjalaista puuta, Vielä on kylmä sekä Tupakkaa ja rakkautta. Artisti ammentaa orgaanisiin pop-kappaleisiinsa inspiraatiota vanhemmasta suomirockista. Artistin kitaravetoiset kappaleet nojaavat tarkkanäköiseen kerrontaan parikymppisen elämästä sekä tarttuviin, ajattomuutta huokuviin melodioihin. Tarttuvat kertosäkeet ja huolelliset sanoitukset vangitsevat kuulijat ainutlaatuiseen tunnelmaan tarjoten unohtumattoman ja uniikin live-shown.
ℹ️ Keikka on sallittu kaikenikäisille. Suosittelemme alle 15-vuotiaita saapumaan aikuisen seurassa. Alueella on rajattu anniskelualue.
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Tyrnäväntie 16, 90400 Oulu, Finland, Tyrnäväntie 16, FI-90400 Oulu, Suomi, Oulu, Finland

Tickets

Sharing is Caring:

More Events in Oulu

Puolikuu - Voimalassa
Thu, 11 Dec at 08:00 pm Puolikuu - Voimalassa

Kasarmintie 1, 90100 Oulu, Finland

Oulu Sinfonia: Konserttiklubi
Thu, 11 Dec at 09:00 pm Oulu Sinfonia: Konserttiklubi

Leevi Madetojan katu 3, 90140 Oulu, Finland

Active Dogs Ry:n joulukuun agilitykisat 13.-14.12.2025
Sat, 13 Dec at 08:00 am Active Dogs Ry:n joulukuun agilitykisat 13.-14.12.2025

OneMind Dogs Arena

Klubin pikkujoulut 2025
Sat, 13 Dec at 02:00 pm Klubin pikkujoulut 2025

Toppila Klubi

Jacke Bj\u00f6rklund: Suomi - Finland -stand up show \/ Oulu
Sat, 13 Dec at 05:00 pm Jacke Björklund: Suomi - Finland -stand up show / Oulu

Oulun teatteri

Rajaton Joulu 2025 \u2502Oulu
Sat, 13 Dec at 06:00 pm Rajaton Joulu 2025 │Oulu

Madetojan sali

good boys w\/ Stepa
Sat, 13 Dec at 09:00 pm good boys w/ Stepa

Uusikatu 23, 90100 Oulu, Finland

Oulu is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Oulu Events