Gospel Power - Enemmän kuin nostalgiaa, TURKU

Sat, 25 Oct, 2025 at 06:00 pm UTC+03:00

Turun Helluntaiseurakunta | Turku

Turun Helluntaiseurakunta
Publisher/HostTurun Helluntaiseurakunta
Gospel Power - Enemm\u00e4n kuin nostalgiaa, TURKU
Advertisement
Suomalaisen gospelmusiikin legenda Gospel Power nähdään jälleen konsertoimassa, kun yhtye on Enemmän kuin nostalgiaa -kiertueelle. Keväällä 2025 alkaneella kiertueella kuullaan vaikuttava yhdistelmä vanhoja suosikkeja ja täysin uusia kappaleita. Kiertue käsittää yhteensä 13 konserttia eri puolilla Suomea.
“Meillä on lukuisten kuultujen tarinoiden perusteella vahvistunut tunne: meidän musiikkia tarvitaan. Nuorentunut bändi on tiukassa vedossa ja edelleen treenataan. Olen tehnyt uusia biisejä vanhojen rinnalle. Meillä on asiaa. Uskotaan, että luvassa on voimaannuttavia konserttielämyksiä”, yhtyeen perustaja Lasse Heikkilä kertoo.
Entistäkin energisempi Gospel Power nähdään nyt kuusihenkisenä kokoonpanona, johon kuuluvat Lasse Heikkilä (keyboard, laulu), Kimmo Virtanen (laulu), Petri Laarko (kitara), Emeliina Virtanen (laulu, keyboard), Joonas Vainio (basso) ja Marko Varis (rummut).
Lippuja myös ovelta tuntia ennen mikäli jäljellä.
Peruslippu 25€
Opiskelija 20€
Eläkeläinen 20€
Työtön 20€
Lapsi (12-17 v.) 20€
+ tilausmaksut (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta www.lippu.fi)
Konsertin kesto n. 2 h, sisältää väliajan
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Turun Helluntaiseurakunta, Puistokatu 6b, FI-20100 Turku, Suomi, Turku, Finland

Tickets

Sharing is Caring:

More Events in Turku

Alex Rodriguezin Reggaeton- & Reparto-workshopit
Sat, 25 Oct at 12:00 pm Alex Rodriguezin Reggaeton- & Reparto-workshopit

Rauhankatu 15, FI-20100 Turku, Suomi

Lindy hopin jatkointensiivi 2 \/ Lindy Hop Intermediate Intensive 2
Sat, 25 Oct at 12:00 pm Lindy hopin jatkointensiivi 2 / Lindy Hop Intermediate Intensive 2

Flying Steps - Turku

Funktionalismi
Sat, 25 Oct at 01:00 pm Funktionalismi

Läntinen Pitkäkatu 20, FI-20100 Turku, Suomi

Kasvojooga workshop 25.10.2025
Sat, 25 Oct at 01:00 pm Kasvojooga workshop 25.10.2025

Kerttulinkatu 1, 20500 Turku, Finland

Wolaxin Salsa & Tapas
Sat, 25 Oct at 02:00 pm Wolaxin Salsa & Tapas

Villa Wolaxin tie 40, 21620 Kuusisto, Finland

Hymni soi holvissa hiljaa
Sat, 25 Oct at 03:00 pm Hymni soi holvissa hiljaa

Mikaelinkirkko

Flame Jazz: Nana Rashid (DK\/OM)
Sat, 25 Oct at 07:00 pm Flame Jazz: Nana Rashid (DK/OM)

Logomo

Komiat: Kaihosielu-konsertti | Turku, Konserttitalo la 25.10.2025
Sat, 25 Oct at 07:00 pm Komiat: Kaihosielu-konsertti | Turku, Konserttitalo la 25.10.2025

Turun konserttitalo

Sch\u00fctz: Musikalische Exequien
Sat, 25 Oct at 07:00 pm Schütz: Musikalische Exequien

Vaasan kirkko – Paraisten kirkko

Bailupaatti | Turku 25.-27.10.2025
Sat, 25 Oct at 07:30 pm Bailupaatti | Turku 25.-27.10.2025

Silja Turun Terminaali

4Aces - 10 Years Party
Sat, 25 Oct at 07:30 pm 4Aces - 10 Years Party

S/S Bore

Turku is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Turku Events