Advertisement
Funky Finns yhdistelee musiikissaan soulia, funkkia, poppia, afroa ja jazzia. Olennaisena osana kappaleita ovat lukuisat laulusolistit, joiden stemmalaulu soi upeasti levyn kappaleissa sekä livenä. Mukana lavalla kuullaan myös rap-artisti Bentalitya.Yhtye kutsuu musiikkiaan humaaniksi souliksi. Kappaleiden sanoituksissa käsitellään tärkeitä aiheita kuten rasismin vastaisuutta, tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, nuorten henkistä pahoinvointia ja yhteen hiileen puhaltamisen voimaa.
Funky Finns perustettiin vuonna 2019, kun Mikko Pettisen Happy People -yhtyeen ydinryhmä yhdisti voimansa muusikko Antti Kleemolan kanssa. Yhtyeen kappaleet ovat Pettisen ja Kleemolan käsialaa, ja sanoituksista vastaa yhtyeen riveistäkin tuttu laulaja, Jonnu Heikkilä.
Funky Finns on monelle tuttu pandemia-aikana julkaistuista näyttävistä videoista ja kappaleista. Ensimmäisen singlensä, United We Stand, yhtye julkaisi kesällä 2020 Suomen Punaisen Ristin rasismin vastaisessa hyväntekeväisyyskampanjassa.
Funky Finnsin debyyttialbumi United Souls (Eclipse Music) julkaistiin vuonna 2023.
Mikko Pettinen: laulu, Rhodes, trumpetti, sävellykset
Antti Kleemola: laulu, Hammond, syntetisaattorit, sävellykset
Onni Lonka: kitara, laulu, sävellys, sanoitus
Sampo Tiittanen: basso
Markku Heikkilä: rummut
William Suvanne: saksofonit, huilu
Kesto 70 min
Saliovet klo 18.30
Ikäraja: S/K18, salissa rajattu anniskelualue
Liput 19,90 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta), lippu.fi
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland, Kulttuuriaukio 2, FI-02100 Espoo, Suomi,Espoo, Finland
Tickets