Flok: Tänä jouluna -konserttikiertue | Helsinki

Fri Dec 13 2024 at 08:00 pm UTC+03:00

Meilahden kirkko | Helsinki

Flok Vocals
Publisher/HostFlok Vocals
Flok: T\u00e4n\u00e4 jouluna -konserttikiertue | Helsinki
Advertisement
Palkittu lauluyhtye Flok saapuu jouluksi kaupunkiin!
Tänä jouluna -konsertti pysähtyy miettimään kysymystä: Miltä joulu voi näyttää? Laulujen tarinoissa sukelletaan muun muassa muistelemaan lapsuuden jouluja ja pohtimaan, millaisiksi jouluhaaveet elämän varrella muotoutuvat.
Konsertti on kokoelma yhtyeen kirjoittamia uusia kappaleita sekä tunnettuja rakkaita joululauluja. Kaikki sovitukset ovat yhtyeen omaa käsialaa. Konsertissa kuullaan lisäksi Flokin marraskuussa 2024 julkaistava uusi joulusingle!
Musiikin ammattilaisista koostuva Flok uudistaa a cappellaa Suomessa. Yhtye erottuu kirjoittamalla uutta, omaa popmusiikkia. Vuonna 2023 Flok voitti kansainvälisen Tampereen sävel -lauluyhtyekilpailun vahvistetun sarjan. Kuluneena vuonna yhtye on esiintynyt Musiikkitalon konserttisalissa ja toiminut pääesiintyjänä muun muassa Vaasan kuorofestivaaleilla ja Naantalin musiikkijuhlilla. Yhtye on kerännyt Tiktok-videoilleen yli miljoona katselukertaa ja onnistunut tavoitteessaan kutsua myös nuorempaa yleisöä tyylilajin pariin.
LIPUT:
https://holvi.com/shop/flokvocals
Sähköpostiin tuleva tilausvahvistus toimii lippuna ovella.
FLOK:
Tutustu Flokiin nettisivuillamme: www.flokvocals.com sekä somessa: @flokvocals.
Tervetuloa konsertteihimme myös muille paikkakunnille!
8.12. Betel-kirkko, Turku
14.12. Härmälän kirkko, Tampere
15.12. Aalto2-museokeskus, Jyväskylä
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Meilahden kirkko, Valpurintie 5b, FI-00270 Helsinki, Suomi,Helsinki, Finland

Tickets

Discover more events by tags:

Concerts in Helsinki

Sharing is Caring:

More Events in Helsinki

Joulun lumoavin jazzsatu P\u00e4hkin\u00e4ns\u00e4rkij\u00e4 \u2013 Anna Airola, UMO Helsinki Jazz Orchestra (Temppeliaukio)
Fri Dec 13 2024 at 07:00 pm Joulun lumoavin jazzsatu Pähkinänsärkijä – Anna Airola, UMO Helsinki Jazz Orchestra (Temppeliaukio)

Temppeliaukion kirkko - Temppeliaukio Church

Kuuleeko Helsinki? -imitaatioshow
Fri Dec 13 2024 at 07:00 pm Kuuleeko Helsinki? -imitaatioshow

Savoy-teatteri

N\u00e4ill\u00e4 menn\u00e4\u00e4n! - Kohtuuttoman hauska syysrevyy
Fri Dec 13 2024 at 07:00 pm Näillä mennään! - Kohtuuttoman hauska syysrevyy

Peacock-Näyttämö

Helsinki Oriental Christmas Matin\u00e9e
Fri Dec 13 2024 at 07:00 pm Helsinki Oriental Christmas Matinée

Helsinki Oriental

Brittil\u00e4inen joulu
Fri Dec 13 2024 at 07:00 pm Brittiläinen joulu

RITARIHUONE

Kahden roolin tangopraktika \/ Double role tango practica
Fri Dec 13 2024 at 07:30 pm Kahden roolin tangopraktika / Double role tango practica

El Ático Helsinki

Stand up: Komediakino (Orion, Helsinki)
Fri Dec 13 2024 at 09:00 pm Stand up: Komediakino (Orion, Helsinki)

Cinema Orion

Ville Ahonen \/ G Livelab Helsinki
Fri Dec 13 2024 at 09:00 pm Ville Ahonen / G Livelab Helsinki

Yrjönkatu 3, 00120 Helsinki, Finland

West Coast Swing - Beginners' Bootcamp
Sat Dec 14 2024 at 12:00 pm West Coast Swing - Beginners' Bootcamp

Sturenkatu 27, Helsinki, Finland

Pitk\u00e4 Lounas 2024
Sat Dec 14 2024 at 01:00 pm Pitkä Lounas 2024

Kulttuurikasarmi

Lauantaileiri - Tom Granstr\u00f6m 6.dan ja Jyri Sillanp\u00e4\u00e4 3.dan
Sat Dec 14 2024 at 01:30 pm Lauantaileiri - Tom Granström 6.dan ja Jyri Sillanpää 3.dan

Meido-Kan aikido

Aloittelijoiden Salsa Workshop 14.12.
Sat Dec 14 2024 at 02:30 pm Aloittelijoiden Salsa Workshop 14.12.

Energiakatu 3, Helsinki

Helsinki is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Helsinki Events