FIXIT vol. 3

Sat Aug 20 2022 at 02:00 pm to 06:00 pm

Mannerheimintie 30, FI-00100 Helsinki, Suomi | Helsinki

Helena Michiko Tanaka
Publisher/HostHelena Michiko Tanaka
FIXIT vol. 3
Advertisement
Me kansalaiset vaadimme eroa EU:sta.
On selvästi nähtävissä, että EU menee vääjäämättä kohti liittovaltiota ja Suomen hallitus pääministerin johdolla tekee maastamme ikuisen velkavangin unioniin. Jos nyt jo korkeaa verotustamme nostetaan entisestään, ajetaan kansalaiset ahdinkoon vain sen vuoksi, että vastuuttomalla taloudenpidolla eläneet etelä-euroopan maat saisivat talouttaan tasapainoon. Tätä me emme voi hyväksyä.
Suomi on itsenäinen maa ja sellaisena sen tulee pysyäkin, päätösvalta meidän oman kansamme asioista ja hyvinvoinnista tulee saada takaisin Suomeen, se ei kuulu EU:lle. Meidän tulee pitää itsenäisyydestämme kiinni ja siten kunnioittaa myös sen meille taistelleita esi-isiämme.
Siksi vaadimme eroa EU:sta.
Huomio!
Tapahtuma on rauhanomainen ja päihteetön.
Tapahtuma on suunnattu kaikelle kansalle yli puoluerajojen ja tapahtumassa ilmoitetut pääasiaa EUsta eroaminen on tapahtuman teemat.
Tapahtuma sivua päivitetään tarvittaessa, pääteemat eivät muutu.
Tapahtuman järjestää tavalliset kansalaiset.
Ei puolue tunnuksia, ei järjestö tunnuksia, ainostaan Suomenlippuja sekä tapahtuman luonteeseen sopivia banderolleja.
Kokoontuminen: Rautatientori Helsinki klo 14.00 josta FIXIT marssi lähtee eduskuntatalolle jossa päätapahtuma alkaa klo 15.00 - 18.00.
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Mannerheimintie 30, FI-00100 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland

Sharing is Caring: