ENSIFERUM x SWALLOW THE SUN @ Rytmikorjaamo

Fri Dec 06 2024 at 08:00 pm UTC+03:00

Vaasantie 11, 60100 Seinäjoki, Finland | Vaasa

Rytmikorjaamo
Publisher/HostRytmikorjaamo
ENSIFERUM x SWALLOW THE SUN @ Rytmikorjaamo
Advertisement
ENSIFERUM x SWALLOW THE SUN 6.12.2024 @ Rytmikorjaamo
Metalliyhtyeet Ensiferum ja Swallow The Sun suuntaavat yhteisvoimin joulukuussa seitsemän kaupunkia kattavalle levynjulkaisukiertueelle. Kotimaisen raskaan musiikin kärkinimien uusia albumeita juhlistava Suomen-kiertue pysähtyy Rytmikorjaamolle perjantaina 6.12.2024. Yhtyeet esittävät kiertueen konserteissa täysimittaiset keikat. Lipunmyynti käynnistyy maanantaina 19. elokuuta klo 9.
Folk metal -yhtye Ensiferum julkaisee 18. lokakuuta yhdeksännen albuminsa Winter Storm, jonka ensimmäinen single Winter Storm Vigilantes ilmestyi musiikkivideon kera kesäkuussa. Tulevan albumin kappaleet ovat kitaristi Markus Toivosen säveltämiä ja sen lyriikat pohjautuvat basisti Sami Hinkan vielä julkaisemattomaan fantasiakirjaan. Albumin on tuottanut Janne Joutsenniemi ja miksannut sekä masteroinut Jens Bogren. Kansainvälistäkin suosiota nauttivan Ensiferumin edellinen albumi Thalassic ilmestyi vuonna 2020 nousten Suomen albumilistojen kärkeen ja Saksassa albumilistan sijalle 3.
Death- ja doom-metallia suvereenisti yhteen nitova Swallow The Sun julkaisee samaisena lokakuun päivänä uuden, niin ikään järjestyksessään yhdeksännen albuminsa Shining. Tulevan albumin on tuottanut Dan Lancaster (Bring Me The Horizon, Muse, Enter Shikari). Jyväskyläläiset juuret omaava yhtye on reilun parinkymmenen vuoden aikana valanut epätoivon, kauneuden ja sydänsurut melankoliseen metallimusiikkinsa ja useiden maailmankiertueiden ohella saavuttanut lukuisia listaykkösiä ja palkintoehdokkuuksia. Toimittaja Matti Riekin kirjoittama yhtyeen vaiheista kertova, kehuttu historiikki ilmestyi tammikuussa.
Ensiferum ja Swallow The Sun ovat kuin luotuja yhteiskiertueelle, joka tarjoaa loppuvuodesta ainutlaatuisen tilaisuuden nauttia suomalaisesta raskaan musiikin osaamisesta.
ENSIFERUM x SWALLOW THE SUN
05.12. Lahti, Finlandia-klubi
06.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
07.12. Oulu, Tullisali
11.12. Jyväskylä, Lutakko
12.12. Tampere, Pakkahuone
13.12. Turku, Teatro
14.12. Helsinki, Kulttuuritalo
www.ensiferum.com
www.swallowthesun.net
www.fullsteam.fi
Liput Rytmikorjaamolle ennakkoon 36 €, Selmun jäsenet 34 € ja ovelta 39 €, mikäli jäljellä.
Liput myynnissä Tiketissä osoitteessa https://www.tiketti.fi/tapahtuma/102044
Ikäraja K18
Ovet 19:00
Aikataulu päivittyy lähempänä tapahtumaa
----
Ennakkolippuja Rytmikorjaamon tapahtumiin voi ostaa seuraavista paikoista:
Tiketti: www.tiketti.fi
ABC Seinäjoki
R-kioskit kautta maan.
Alennuksiin oikeuttavan Selmun jäsenkortin voi ostaa Tiketin verkkokaupasta: https://www.tiketti.fi/selmun-jasenkortti-2024-rytmikorjaamo-seinajoki-lippuja/95631
Tiketin verkkokaupasta sekä jälleenmyyntipisteistä voi lippuja ostaa myös eri kulttuurieduilla: https://www.tiketti.fi/info/kulttuuriedut
Mahdolliset ennakkoliput loppuunmyytyyn iltaan kannattaa ostaa vain Tiketin virallisesta jälleenmyyntikanavasta LiputOn https://www.liputon.fi/
Olemme mukana Ystävänkortti-toiminnassa sekä EU:n Vammaiskortti-toiminnassa.
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Vaasantie 11, 60100 Seinäjoki, Finland, Vaasantie 11, FI-60100 Seinäjoki, Suomi,Seinäjoki, Vaasa, Finland

Tickets

Discover more events by tags:

Art in VaasaTheatre in Vaasa

Sharing is Caring:

More Events in Vaasa

Black Devils feat. Ile Kallio & Janne Louhivuori (K-18)
Thu Dec 05 2024 at 08:00 pm Black Devils feat. Ile Kallio & Janne Louhivuori (K-18)

Ritz Vasa

SANNI @ Rytmikorjaamo
Thu Dec 05 2024 at 09:00 pm SANNI @ Rytmikorjaamo

Rytmikorjaamo

Vaasan Koirakerhon messarimatka
Sat Dec 07 2024 at 03:30 am Vaasan Koirakerhon messarimatka

ABC Vaasa

Ege Zulu Mammanpoika -kiertue + Pessa @ Rytmikorjaamo
Sat Dec 07 2024 at 08:00 pm Ege Zulu Mammanpoika -kiertue + Pessa @ Rytmikorjaamo

Vaasantie 11, 60100 Seinäjoki, Finland

Laihian NS tanssit | Su 8.12. Markku Aro & Diesel
Sun Dec 08 2024 at 06:00 pm Laihian NS tanssit | Su 8.12. Markku Aro & Diesel

Laihian Nuorisoseura

Kauneimmat barokkijoululaulut \/ De vackraste barockjuls\u00e5ngerna
Sun Dec 08 2024 at 07:30 pm Kauneimmat barokkijoululaulut / De vackraste barockjulsångerna

Vaasan Kirkko - Trefaldighetskyrkan

The 69 Eyes \u2013 Devils 20-vuotta @ Rytmikorjaamo
Fri Dec 13 2024 at 09:00 pm The 69 Eyes – Devils 20-vuotta @ Rytmikorjaamo

Vaasantie 11, 60100 Seinäjoki, Finland

Eini @ Rytmikorjaamo
Sat Dec 14 2024 at 09:00 pm Eini @ Rytmikorjaamo

Vaasantie 11, 60100 Seinäjoki, Finland

Vaasa is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Vaasa Events