BIZI - Voimalassa

Sat, 08 Nov, 2025 at 10:00 pm UTC+02:00

Voimala 1889 | Oulu

Voimala 1889
Publisher/HostVoimala 1889
BIZI - Voimalassa
Advertisement
BIZI
Vakuuttavan kansainvälisen soundin omaava Bizi on ainutlaatuisella äänellään ja tarttuvilla melodioillaan vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kotimaan kiinnostavimmista artisteista. Hänen läpimurtonsa tapahtui vuonna 2018, kun hän julkaisi suomalaista R&B:tä uudistaneen Ääniviesti-EP:n, tuoden samalla genreen aivan uudenlaista sykettä ja tunnelmaa. Bizin odotettu debyyttialbumi julkaistiin alkuvuodesta 2025, jonka singlelohkaisut En tunne mitään feat. Vesta ja Päivä joka meidät pilaa ovat streamanneet yli platinarajojen.
Bizin monipuolinen diskografia pitää myös sisällään yhteistyön TIPPA:n kanssa TRAPPIST-EP:llä sekä Areksen kanssa toteutetun HAHAHA-projektin. Bizi tunnetaan myös lukuisista hitti-singleistään, kuten Sori feat. Turisti, sekä yleisön suosikiksi nousseesta Draamaa-kappaleesta, jonka remixillä kuultiin mukana William. Bizi on vakuuttanut yleisöt myös yhteistyöllään Suomen eturivin artistien kanssa. Artistia on kuultu yhdessä esimerkiksi JVG:n, Robin Packalenin, ABREUn ja iben kanssa.
Suomalaisen R&B:n suunnannäyttäjäksi tituleerattu Bizi tunnetaan mysteerisenä ja tummanpuhuvana artistina, joka kietoo kuulijansa syvällisiin ja tunteellisiin tarinoihin. Hänen lyriikkansa sukeltavat usein syvälle ihmissuhteiden kiemuroihin, käsitellen niin sydänsuruja kuin monimutkaisia tunnekonfliktejakin. Tämä aitous ja rehellisyys tekevät hänen musiikistaan erityisen samaistuttavaa.
Bizin live-keikat ovat ainutlaatuisia kokemuksia, jotka jättävät yleisön janoamaan lisää. Keikoilla tunteelliset biisit ja energiset klubibängerit kietoutuvat yhteen, saaden jokaisen katsojan laulamaan mukana. Biziä odotetaan lavalle aina suuremmalla innolla, ja artistin luovuus ja kunnianhimo näkyvät sekä uusissa kappaleissa että puhuttelevissa live-esiintymisissä.
Aikataulu
Ovet avoinna 20:00
Showtime 22:00
Liput Biletistä
Lippu 20€ +toimituskulut
Ovelta 25€ (mikäli lippuja on jäljellä)
Ikäraja 18-vuotta
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Voimala 1889, Mannenkatu 2, FI-90100 Oulu, Suomi, Oulu, Finland

Tickets

Sharing is Caring:

More Events in Oulu

LOPPUKEVENNYS- Ville Keskil\u00e4 ,Kalle Pylv\u00e4n\u00e4inen & Antti Peltola
Sat, 08 Nov at 02:00 pm LOPPUKEVENNYS- Ville Keskilä ,Kalle Pylvänäinen & Antti Peltola

Hallituskatu 11, 90100 Oulu, Finland

Jazz Workshop by Jecca
Sat, 08 Nov at 05:30 pm Jazz Workshop by Jecca

Tyrnäväntie 16, 90400 Oulu, Finland

Kaino Varietee @RioLive
Sat, 08 Nov at 08:00 pm Kaino Varietee @RioLive

RioLive

Atomiviikonloppu lauantai
Sat, 08 Nov at 08:00 pm Atomiviikonloppu lauantai

Kapteenintie 24, 90520 Oulu, Finland

45 live: Lyyti
Sat, 08 Nov at 09:00 pm 45 live: Lyyti

Saaristonkatu 12, 90100 Oulu, Finland

Disco Workshops by Daniel Egholm
Sun, 09 Nov at 11:00 am Disco Workshops by Daniel Egholm

Tyrnäväntie 16, 90400 Oulu, Finland

Jokeri Pokeri Box - Ihan Simona! show
Sun, 09 Nov at 03:00 pm Jokeri Pokeri Box - Ihan Simona! show

Limingan lukio

S\u00e1megiela, kultuvrra ja girjj\u00e1la\u0161vuo\u0111a symposia
Tue, 11 Nov at 05:00 pm Sámegiela, kultuvrra ja girjjálašvuođa symposia

University of Oulu

+65-vuotiaiden Digituokio
Wed, 12 Nov at 02:30 pm +65-vuotiaiden Digituokio

Asemakatu 26, FI-90100 Oulu, Suomi

Oulu Sinfonia: Ylip\u00e4\u00e4 & yst\u00e4v\u00e4t Piazzolla
Thu, 13 Nov at 06:30 pm Oulu Sinfonia: Ylipää & ystävät Piazzolla

Leevi Madetojan katu 3, 90140 Oulu, Finland

Oulu Sinfonia: Ylip\u00e4\u00e4 & yst\u00e4v\u00e4t Piazzolla
Fri, 14 Nov at 06:30 pm Oulu Sinfonia: Ylipää & ystävät Piazzolla

Leevi Madetojan katu 3, 90140 Oulu, Finland

Oulu is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Oulu Events