Bee

Thu, 20 Nov, 2025 at 07:00 pm UTC+02:00

Soittoniekanaukio 1 A, 02600 Espoo, Finland | Espoo

Sellosali
Publisher/HostSellosali
Bee
Advertisement
Tummaa poppia ja soulia musiikissaan yhdistelevä upeaääninen Bee julkaisee odotetun kakkosalbuminsa syksyllä 2025 ja suuntaa sen myötä levyjulkkarikiertueelle ympäri Suomen.
Suomen kiinnostavimpien artistien joukkoon sekä radioiden ja Spotifyn kärkisijoille parin viime vuoden aikana nousseen artistin tulevalta albumilta on lohkaistu toistaiseksi singlet Maljapuhe, Pysyvää, Ilmaa, Ei me kuolla kuitenkaan sekä tuoreimpana Vihaajat vihaa. Albumilta julkaistut singlet ovat striimanneet jo reippaasti yli kultalevyyn oikeuttavat 10 miljoonaa striimiä. Albumin tuottajana toimivat Danitello sekä myös Been livebändissä soittavat Severi Seppänen ja Walter Willamo.
Been debyyttialbumi Hupsis julkaistiin syyskuussa 2023 ja se nousi heti ensimmäisellä viikollaan Suomen virallisen albumilistan kärkipaikalle. Hupsis-albumi on striimannut jo tuplaplatinaan oikeuttavat huimat 54 miljoonaa kertaa ja sen yhdestätoista kappaleesta neljä on ylittänyt platinaan ja yksi kultaan oikeuttavan striimimäärän. Lisäksi levyn viides single Viimeisiä sanoja nousi Suomen radiolistan soitetuimmaksi kappaleeksi joulukuussa 2023. Levyn menestys noteerattiin myös Emma Gaalassa, jossa Bee kahmi yhteensä kolme ehdokkuutta (Vuoden tulokas, vuoden pop ja yleisöäänestys.)
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Soittoniekanaukio 1 A, 02600 Espoo, Finland, Ratsukuja 1, FI-02600 Espoo, Suomi, Espoo, Finland

Tickets
Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Espoo

Syd\u00e4men voimaa - joulukonsertti
Wed, 19 Nov at 07:00 pm Sydämen voimaa - joulukonsertti

Sellosali

Sami & Jorma \u2013 Keikarit -kiertue | Tapiolasali
Wed, 19 Nov at 07:00 pm Sami & Jorma – Keikarit -kiertue | Tapiolasali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

Omppu Open Mic Runostage
Thu, 20 Nov at 05:30 pm Omppu Open Mic Runostage

Ison Omenan kirjasto

Konsertti perheille Lapsen oikeuksen p\u00e4iv\u00e4n\u00e4
Thu, 20 Nov at 06:00 pm Konsertti perheille Lapsen oikeuksen päivänä

Suvelan kappeli

Lasten viikonloppu: Pikkumuskarit
Fri, 21 Nov at 10:00 am Lasten viikonloppu: Pikkumuskarit

Lasten kulttuurikeskus Aurora

PunRan Joulumyyj\u00e4iset nro1
Fri, 21 Nov at 03:00 pm PunRan Joulumyyjäiset nro1

K-supermarket Niipperi

Creative Photography For Self-Expression and Emotional Well-Being
Fri, 21 Nov at 05:00 pm Creative Photography For Self-Expression and Emotional Well-Being

Omnia Leppävaara

Pyh\u00e4 tanssi
Fri, 21 Nov at 06:00 pm Pyhä tanssi

Ellen seurakuntatila kauppakeskus Kirsikassa Saloviuksentie 3, 02400 Kirkkonummi

Total Relax ilta pe 21.11. klo 19.15
Fri, 21 Nov at 07:15 pm Total Relax ilta pe 21.11. klo 19.15

Kirkkonummen Uimahalli

INNA
Fri, 21 Nov at 10:00 pm INNA

Vanha Jorvaksentie 3, 02320 Espoo, Finland

Espoo is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Espoo Events