Advertisement
Tervetuloa matkalle aaveiden Vaasaan!Missä kulkee kaupungin haamulinja? Miten onnistuivat konsulinna Moen seurapiirijuhlat kieltolain aikaan, ja jatkuvatko juhlat yhä? Miksi kaupungin työntekijät eivät mielellään jää ylitöihin? Näistä ja myös muista kaupunkihistorian outouksista kuulet lisää Aavekävelyllä.
Opastettu kävelykierros kuljetaan Vaasan keskustan tuntumassa. Sen aikana kuulet tarinoita vaasalaisista aaveista, legendoista ja paikoista, joissa kerrotaan kummittelevan – sekä samalla myös tuulahduksia kaupungin menneistä ajoista ja historiasta.
Kierros on suunnattu nuorille ja aikuisille, eikä sitä suositella pienille lapsille (n. K-12, vanhempien harkinnan mukaan).
Kohtalaista peruskuntoa vaativan kävelyn kesto on noin 1,5 h ja pituus 3 km. Se tapahtuu ulkoilmassa ja toteutetaan säällä kuin säällä, joten varaa mukaan lämmin, säänmukainen vaatetus ja tarpeen mukaan sateenvarjo tai sadetakki. Jokainen kävelijä osallistuu tapahtumaan omalla vastuullaan.
Kohtaamispaikka: Hovioikeudenpuistikko 18, Hotel Royalin ja vanhan Hotel Centralin edustalla. Saavuthan paikalle viimeistään 5 minuuttia ennen kierroksen alkua.
Aaveoppaina toimivat Tiina Hautala ja Anneli Ketonen (suomeksi) sekä Kati Källman (ruotsiksi).
Aaveoppaat myyvät lippuja (20 e) myös paikan päällä varttia ennen kierroksen aloitusta, jos niitä on jäljellä (varaa tasaraha). Suosittelemme kuitenkin ennakkolipun ostamista (Netticket & Studio Ticket), sillä kierrokset ovat hyvin suosittuja. Ennakkolipulla varmistat paikkasi!
Kuva: Suvi Kari
Järjestäjä: Pimeä Productions yhteistyössä Haamu. Aavekävelyitä järjestetään myös tilauksesta ryhmille (suomeksi, ruotsiksi). Ota yhteyttä [email protected].
Ke 23.10.2024
• 17 Vaasan Aavekävely, oppaana Tiina, suomeksi
• 19 Vaasan Aavekävely, oppaana Tiina, suomeksi
Pe 25.10.2024
• 17 Vaasan Aavekävely, oppaana Tiina, suomeksi
• 18 Vasa Spökvandring, guide Kati, på svenska
• 19 Vaasan Aavekävely, oppaana Tiina, suomeksi
• 20 Vasa Spökvandring, guide Kati, på svenska
La 26.10.2024
• 17 Vaasan Aavekävely, oppaana Anneli, suomeksi
• 18 Vasa Spökvandring, guide Kati, på svenska
• 19 Vaasan Aavekävely, oppaana Anneli, suomeksi
• 20 Vasa Spökvandring, guide Kati, på svenska
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Hovioikeudenpuistikko 18, FI-65100 Vaasa, Suomi, Pitkäkatu 43, FI-65100 Vaasa, Suomi,Vaasa, Finland
Tickets